Tieto raskaudesta on yleensä iloinen tapahtuma. Se on odotettu ja siihen latautuu paljon toiveita. Mutta aina kaikki ei käy niin kuin on suunniteltu.
Sikiötutkimuksissa voi paljastua, että kaikki ei ole hyvin. Voi selvitä, että lapsi onkin vammainen.
Näin käy Janne Oran romaanin Tähtien suojatin (Tammi) päähenkilöille, Jukalle ja Iirikselle. Vähä kerrallaan käy ilmi, että he odottavat down-lasta. Mitä tehdä? Riittävän aikaisin saatu varmistus kromosomipoikkeamasta pakottaa vanhemmat ratkaisun eteen: abortti vai vammaisen lapsen synnyttäminen. Jälkimmäinen ratkaisu on tabu. Sitä voidaan pitää jopa itsekkäänä ratkaisuna, joka tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Tähtien suojatin kertoja ja keskushenkilö on Jukka, ihmisoikeusjärjestön tiedottaja. Hän suhtautuu isyyteenkin pelonsekaisesti, puhumattakaan vammaisen lapsen synnyttämiseen. Ora kuvaa Jukan vastahankaa ja hidasta kypsymistä Iiriksen ratkaisuun. Iiris lähtee alusta asti siitä, että hän pitää lapsen. Jukka kokee olevansa ulkopuolinen, jonka mielipiteellä ei oikeasti ole arvoa. Merkittävä osa kirjasta on Jukan rimpuilua ja pähkäilyä.
Mainiossa kohtauksessa Jukka näkee kadulla äidin down-lapsen kanssa ja lähtee seuraamaan heitä. Nainen lapsineen menee uimahalliin ja Jukka seuraa perässä. Hallissa on menossa vammaisten lasten uintihetki ja Jukka tarkkailee lapsia ja äitejä.
Tähtien suojatissa on hieman liikaa teemoja ja tavaraa, se rönsyilee. Iiriksen veli on lääkäri, joka toimii asiantuntijana sikiödiagnostiikka pohtivassa työryhmässä. Veljestä ei tosin ole paljona apua Jukalle. Lisäksi Iiriksen isoisä on myös lääkäri, jonka menneisyydestä paljastuu yhteys pakkosterilointeihin. Romaanin sivujuonteena kulkee myös valko-venäläisen ihmisoikeusaktivistin tarina. Jukan on määrä ”adoptoida” tämä tiedotuksellisesti.
Eettinen pohdinta Tähtien suojatissa tapahtuu käytännössä ilman uskonnollista tai kristillistä viitekehystä. Missään vaiheessa kukaan ei käytä yhtään perinteistä kristillistä argumenttia. Ehkä niitä ei enää tarvita.
Iiriksen päätyminen ratkaisuunsa eli lapsen pitämiseen on sisäsyntyinen, se jää lukijalle arvoitukseksi ellei äitiyttä sinänsä pidä niin suurena voimana. Lopulta Jukka oivaltaa, että on kyse rakkaudesta. Jos on rakkautta, on valmis ottamaan vastaan myös vammaisen lapsen. Mutta miten olla etukäteen varma rakkauden määrästä?
(Kirjoitus julkaistu Kotimaassa 16.6.)
J.K. Romaani on eettisten kysymysten laboratorio. Mitä jos? Tai entäpä jos sittenkin? Se kuinka onnistunut romaani on, riippuu siinä kuvattavien henkilöiden pohdinnan ja toiminnan uskottavuudesta, koskettavuudesta ja merkittävyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti