Luin viikonloppuna Kirsti Ellilän pappis-trilogian viimeisen osan Ristiaallokoa (Karisto). Huonomminkin voisi lauantainsa käyttää, paljon huonommin. - Tässä pikainen ensitunnelma.
Kahdessa ensimmäisessä kirjassa pääosassa on Matleena, naistelogi josta tulee pappia. Hänen miehensä Aulis on Timoteus-yhteisön (ääntyy suunnilleen: Luther-säätiö) pappi, joka järkyttyy vaimona uravalinnasta.
Tule avioero. Sen jälkimainingeissa liikkuu kakkososa Pelastusrenkaita.
Kolmas osa keskittyy kuvaamaan Aulista. Ja sympaattisesti kuvaakin. Maailma vain ajaa ohitse, kun mies pysyy periaatteissaan. Myös uskonyhteisön kulissien takana sattuu ja tapahtuu, vaikka sitäkään ei haluta nähdä.
Ellilän trilogia on salaviisas. Suosittelen, varsinkin jos kirkollinen alakulttuuritodellisuus kiinnostaa. – Olisi hauska kuulla jonkun itsensä vanhauskoiseksi ja tunnustukselliseksi määrittelevän kommentit trilogiasta. Naurattaako? Itkettääkö?
(Eräs itsensä koservatiiviseksi mieltävä tuttava kyllä sanoi nauttineensa ykkösosasta Pappia kyydissä.)
Minua trilogia hymyilytti, mutta ei lainkaan ilkeästi.
Kiitoksia palautteesta! Minusta on ollut mukava, kun kirkosta eronneet tai muuten vieraantuneet ovat kertoneet lukeneensa kirjan, koska ovat halunneet ymmärtää mitä kirkon sisällä oikein tapahtuu. Trilogia on siis ollut heille jonkinlainen tirkistysaukko siihen todellisuuteen joka oikeastaan olisi koko ajan läsnä, mutta jota ei kuitenkaan itse omin silmin pystytä tarkastelemaan kovin omakohtaisesti ja läheltä. Mutta konservatiiveiksi itsensä mieltävien palaute tietysti kiinnostaisi minua kirjoittajana ihan erityisesti.
VastaaPoista