Finlandia-tehtävä suoritettu!

Valmista tuli. Kaikki kuusi Finlandia-ehdokasta on luettu. Viimeisenä kaatui Heidi Köngäksen Dora, Dora (Otava). Pakko tunnustaa, että Lappiin ja sota-aikaan sijoittuvat tapahtumat eivät etukäteen innostaneet, olinhan syksyllä lukenut Antti Tuurin Rauta-anturan. Ajattelin, että se riittää siitä historian vaiheesta.

Vaan eipä riittänytkään.

Dora, Dora on hyvä kirja. Perustarina kertoo natsi-Saksan varusteluministeri Albert Speeriin matkasta Rovaniemeltä Petsamoon kylmänä joulunseutuna. Kertojina ovat Speerin lisäksi hänen yksityissihteerinsä Annemarie, suomalainen sekä tulkki mukana oleva viihdytysjoukkoihin kuuluva saksalainen taikuri. Neljän näkökulman kautta piirtyy kuva Hitlerin valtaannoususta, natsismin julmuuksista, ihmisten kapeakatseisuudesta, pragmaattisesta kuuliaisuudesta. Lisäksi tarinaan liittyy traaginen ihmissuhdeafääri.

Köngäs kertoo hyvin ja eleettömästi, näkökulmia sopivasti vaihdellen. Lopputuloksena on samalla kertaa koskettava ja jotenkin hyytävä kokonaisuus. Hyytävyyttä tulee myös luonnostaan pakkasmittarista.

Luin Dora, Doraa lomamatkalla Egyptissä. Makasin rantatuolissa 25 asteen lämmössä ja luin pakkasen kourissa kärvistelevistä matkalaisista Petsamossa. Hätkähdin havaintoa, mutta saatoin vain jatkaa lukemista ja siemaista kokista. Viereisessä lepotuolissa herttainen venäläinen nuoripari öljysi toisiaan. Välillä pulahdin Punaiseen mereen ja snorklasin korallin kalojen joukossa…

Dora, Dora on ärsyttävä kirjannimi, sillä se ei viittaa ennakko-oletuksen mukaan suinkaan henkilöön nimeltä Dora, vaan paikkaan ja siellä tehtäviin V2-ohjuksiin (sorry jos spoilasin!).

Matkalukemista – mutta mitä?

Suunnittelin lomamatkaa kauas Suomen rajojen ulkopuolella. Matkatavaroiden joukkoon aioin laittaa kirjan tai useamman. Mutta tällä kertaa minulla ei ollut yhtään ehdokasta, jonka pitäisi ehdottomasti päästä aurinkoon. Työkirjallisuutta ei myöskään päästetä tullista läpi.

Alan ymmärtää e-kirjaväkeä. Nyt täyteen tuupattu lukulaite olisi poikaa!

Yksi tyyli on myös lähteä matkalle ilman kirjaa, mutta ostaa sellainen lentoasemalta tai kohteesta. Yleensä pokkari ja lievästi kevyt sisällöltään. Tai mitä nyt sattuu myymälässä olemaan.

Päädyin sattumalta hyllyssäni olevaan pokkariin ja thrilleriin, Mikkel Birkegaardin Libri di Lucan arvoitukseen (suom. Katriina Huttunen, 3. Painos 2009 WSOY). Kirjan takakannessa sanotaan ”Ruusun nimi kohtaa Da Vinci -koodin”. No, huh, huh.

Tahattomasti siitä tulikin hyvä  ja viihdyttävä valinta, sillä juoni perustuu lukemiseen ja kirjojen merkitykseen. Lopussa tapahtumat keskittyvät Egyptiin, jossa myös lomani vietin.

Birkegaard kehittelee ajatusta, että olisi olemassa ihmisiä, joiden kyky lukea olisi jollain tavalla manipulatiivinen eli lukiessaan ääneen he pystyisivät vaikuttamaan kuulijaan jopa niin, että tämä muuttaa mielipiteensä. Perushavainto lienee oikea todellisuuden kanssa, hyvä lukija ja tarinakertoja vaikuttavat aina kuulijaan - mutta sitten kirjassa mennään syvemmälle psykofantasiaan.

Libri di Luca on antikvariaatti, jonka päähenkilö yllätyksekseen perii etäiseksi jääneeltä isältään. Kauppa kokoaa ympärilleen erityisiä lukijoita, Lettoreja. He puolestaan jakautuvat kykyjensä perusteella lähettäjiin ja vastaanottajiin. Lähettäjä lukee ja synnyttää vaikutuksen sen avulla. Vastaanottaja pystyy vahvistamaan tekstiä, jota ihminen lukee. Eikä vain vahvistamaan vaan myös synnyttämään voimakkaan eläytymisen, joka johtaa pahimmillaan sydänkohtaukseen.

Ja kuten arvata saattaa löytyy ryhmä, varjojärjestö,  joka haluaa käyttää lukemiskykyjään vääriin tarkoituksiin. Muutoin Lettoret ovat leppoisaa väkeä ja kirjallisuuden ystäviä.

Libri di Lucan arvoitus lienee myös ainoa toimintakirja maailmassa, jossa päähenkilö (lähettäjä) rakastuu vaikeasti lukihäiriöiseen naiseen (vastaanottaja)!