Höh, ei kirjallisuuden Nobelia

Uutinen välivuodesta hölmistytti. Mitä, eikö kirjallisuuden Nobelia tänä vuonna! Onko se kirjallisuuden vika, jos Ruotsin akatemia sekoilee?

Yleensä olen huokaillut Nobel-kirjailijavalintojen kohdalla omaa tietämättömyytäni ja lukusuppeuttani. Olen yrittänyt tehdä parannusta ja lukea vaikka hieman pitkin hampain ainakin yhden kirjan palkitulta, joskus useammakin.

Välivuosi voi olla hyvä asia. Tai huono. Unohtaako nopeatempoinen nykyaika tai yhäti vielä lukeva yleisö Nobelin kokonaan. Tuleeko jotain muuta tilalle, tai kirkastaako jokin muu palkinto profiilliaan?  Millainen on itseään niskasta kiinni ottaneen Ruotsin akatemian uusi Nobel-linja? Jatkuuko sama outojen nimien esiinkaivaminen (mikä sinänsä on ihan peruteltua, joksus)?

Kuka voitti kohussa? Kirjallisuus? Tuskinpa vain.

Sattumalta runokirja

Viime aikoina olen napannut käsiini runokirjoja. Ilman suurempia taka-ajatuksia, tuosta vaan. Omasta hyllystä käteeni osui Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stålin tarinat (suomennos Juhani Lindholm, WSOY 2007). Iltapalaksi haukkasin ensimmäisen runon Oi maamme (maamme, synnyinmaa / soi, sana kaunoinen!)

Kiinnostavaa. Hyödyllinen lukuelämys.

Tyttären yöpöydältä otin käteeni Edith Södergranin Kootut runot (Otava, Seven-pokkari 2010). Lukaisin pitkästä aikaa klassikon, Maa jota ei ole (Ikävöin maahan jota ei ole…).

Ymmärrän, miksi Södergran puhuttelee nuoria – ja meitä vanhempiankin – yhä edelleen.

Ilkka Malmbergin Lauantaiesseen (Helsingin Sanomat 19.1.) Eliitti ja moukat provosoimana kaivoin hyllystäni vuoden 1996 Nobel-voittajan Wislava Szymborskan runovalikoiman Ihmisiä sillalla (WSOY 2006). Avasin kirjan sattumanvaraisesta kohdasta ja siinä oli runo nimeltä Keksintö (suomentanut Jussi Rossi). Sen ensimmäiset rivit kuuluvat:

"Uskon suureen keksintöön. / Uskon ihmiseen, joka tekee tuon keksinnön. / Uskon sen ihmisen säikähdykseen, joka tekee tuon keksinnön."

Minäkin uskon.