Uneton yö pelasti Jalosen

Jos Olli Jalosen Taivaanpallo (Otava) ei olisi tullut valituksi Finlandia-voittajaksi, en ehkä olisi lukenut sitä lainkaan. Valitettavasti Jalosen kirjallisesta laadusta minulle on syntynyt viileän-sitkas kuva. Hän kirjoittaa hyvin, ei siinä mitään, mutta jotenkin ulkokohtaisesti, lukijan on hankala päästä sisään Jalosen romaneihin. En väitä niitä kaikkia (yrittäneeni) lukea, mutta joitain kuitenkin ja olen aina masentunut: en Jaloseen vaan itseeni, joka ei pääse sisälle ilmiselvästi hyvien teosten kirjalliseen universumiin.

Melkein samoin meinasi käydä Taivaanpallolle, jota luin vuodenvaihteen tienoilla lomamatkalla Las Palmasissa. Kuvassa kirja hotellihuoneen parvekkeen kaiteella - taustalla muuten jotenkuten erottuvana paikallisen kirjailijaklubin rakennus.

Eräänä lomayönä heräsin parin tunnin unen jälkeen. Uni ei tullut enää silmään. Myös vaimo oli hereillä. Niinpä aloin lukea Taivaanpalloa hänelle ääneen - saisinpahan nopeasti unen. Vaan mitä tapahtui! Jalosen kieli alkoi elää, kirja puhkesi kukkaan ja aloin oikeasti kiinnostua tarinasta. Jokin kielen rytmin lukko aukesi.

Taivaanpallon kertoma tarina on sinänsä epäuskottava ja tökkivä, jos sen vain kertoo. Uskontokin oppiriitoinen näyttelee merkittävää roolia, kuten aikauteen kuului. 1600-luvulla St. Helenalla elävä oppimaton poika oppii ajatelmaan tieteellisesti aikana, jolloin moderni tiede alkoi ottaa isompia alkuharppauksiaan. Tähtitietlijän oppipoika pääsee näkemään suuren maailman.

Kirja loppuu oikeastaan kesken. Tai ainakin olisin mieluusti lukenut lisää, vaikka kirjassa jo nyt oli 461 sivua.

Fiksussa seurapiirissä

Paksu, 600-sivuinen Vuosisadan matkustaja (Suom. Tarja Härkönen, Tammi 2015 – Keltainen kirjasto) maistui, olkoonkin, että mukana oli myös yleisön kosiskelua, kuten lemmintää, ja trendikästä nykynäkökulman istuttamista historiaan. Ihan uskottavakaan tarina liikkuvasta kaupungista ei ollut, mutta eipä se ollut sellaiseksi tarkoitettukaan.

Mutta kuten sanottu, viihdyin paljon filosofisen puheen ja kosiskelevan tarinoinnin ääressä. Olinhan lomalainen ja luin kirjan Las Palmasissa. (Lukuympäristöä ei pidä unohtaa – sillä on oma vaikutuksensa tulkintaan ja tunnelmaan sekä siihen muistaako kirjan parin vuoden päästä. Ai niin, sehän oli se jonka luin Palmasissa…)

Tarinan raamit ovat simppelit. Matkalainen, kääntäjä ammatiltaan, oppinut mies, tulee kaupunkiin ohikulkumatkalla yöpymään, mutta jääkin pitemmäksi aikaa kuin osasi aavistaa. Hän pääsee sisälle kaupungin piireihin ja rakastuu terävään nuoreen naiseen, joka pyörittää kriittistä salonkia. Naisen nimi on Sofia.

Kirjassa on puhetta historiasta, kirjallisuudesta, Jumalasta ja politiikasta, aikansa eli 1800-luvun alkupuolen valtapoliittisista siirtymistä Saksan ja Ranksan rajaseuduilla.

Vuosisadan matkustaja on kirjallisuutta, joka irtoaa nykyhetkestä hieman romanttisempaan ympäristöön, mutta transporteeraa sinne meidän aikamme asenteita ja ajatuksenjuoksuja. Päähenkilön ympärillä leijuu epämääräisyys ja salaperäisyys.

Kannattiko lukea? Joo.

Ai niin. Kirjoittaja on argentiinalaisyntyinen, Espanjassa asuva Andrés Neuman.