Kävin Helsingin paljon puhutussa keskustakirjasto Oodissa.Yhtenä satojentuhansien uteliaiden joukossa. Tässä muutama irtohavainto ja tunnelman hiutale.
Ensivaikutelma pääoven edessä oli mainio, wow-arkkitehtuuria, jos mikä. Mutta tuloaulassa iski pettymys. Se oli matala, ahdas, jotenkin arkisen tai keskeräisen oloinen. saattoi tietysti johtua väenpaljoudesta .Ulkona saatu hyvä fiillis latistui sisällä. Kahvila näytti suositulta. Alakerran toisesta päädystä löytyi pikkuinen kirjapöytä, pääosin dekkareita kuin kilokirjanmyymälässä. Oodiin kohdistetut kriittiset nuolet alkovat lennellä myös minun päässäni, mutta yritin pitää vaikutelmat vielä avoimina.
Välikerros kertoo Oodin luonteen. Se ei ole perinteinen paperille painetun tiedon temppeli, vaan monitoimikirjasto - paino yhdyssanan alkuosalla -, jossa voi muun ohessa viihtyä, somettaa, 3-d-tulostaa, saumata ja kokoustaa. Kaupunkilaisen olo- ja askarteluhuone samalla kertaa.
Yläkerros on kirjojen ja kirjaston juhlaa. Onneksi. Paljon parjatut matalat kirjhyllyt perustelvat olomuotoaan arkkitehtuurilla. Valoisa, ilmava tunnelma, näkyy koko tila. Median raportoimat tyhjyyttään ammottavat kirjahyllyt olivat nyt varsin mukavasti täynnä. Vaimo myös lainasi romaanin, Keltaiseen kirjastoon kuuluvan Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunnan - lainausaika vain 14 päivää. Itse en rohjennut ryhtyä lainauspuuhiin, sillä lukemattomia kirjoja on työpöydälläni riittämiin ja yöpöydällä iänikuinen Marcel Proust kadonnutta aikaaansa etsimässä.
Kirjahyllyjen päällä oli hauskasti taidetta, kuten Jouko Korkeasaraen tuunatut bootsit, Lähiörodeo. Oodin yläkerta palautti ulkopuolella saadun wow-kokemuksen.
Lumipyry kaunisti maiseman ja sain toteuttaa yhden haaveeni: istua ylimmän kerroksen nojatuolissa ja katsoa ikkunasta eduskuntatalolle päin. Kiitos Oodi. Tulen istumaan toistekin, ehkä lukemaan ja kirjoittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti