Eläköön kirjasto

Pakko tunnustaa, kävin piiiitkästä aikaa kirjastossa. Korttini ei  enää ollut voimassa, mutta sain saman tien uuden. Olin tullut varta vasten lainaamaan tiettyä kirjaa, mutta nappasin mukaan myös toisen eli Päiväkirjojen jäljillä (Vastapaino 2020). Sen ovat toimittaneet Maarit Leskelä-Kärki, Karoliina Sjö ja Liisa Lalu. Kirjan alaotsikko on historiantutkimus ja omasta elämästä kirjoittaminen. Eläköön herätelaina!

Kävin katsomassa HAMissa viggo Wallensköldin näyttelyä. Hän on ehdottomia suosikkejani nykytaiteilijoiden joukossa. Erityisesti uuden kirjastokortin haltijaa ilahdutti maalaus nimeltä Kirjasto (2014). Sitä voi ihailla yllä. Huomaa sähköjohto, joka tuo eloa kirjaston ylevöitettyyn käyttäjään, vai virkailijako se on...

Aion jatkossakin käydä kirjastossa ja taidenäyttelyissä.

P.S. Ainakin Töölön kirjastoon toivotettiin myös koirat tervetulleiksi. Pitää ottaa seuraavalla kerralla Dali mukaan.

Askeleet vievät Oodin

Kävin Helsingin paljon puhutussa keskustakirjasto Oodissa.Yhtenä satojentuhansien uteliaiden joukossa. Tässä muutama irtohavainto ja tunnelman hiutale.

Ensivaikutelma pääoven edessä oli mainio, wow-arkkitehtuuria, jos mikä. Mutta tuloaulassa iski pettymys. Se oli matala, ahdas, jotenkin arkisen tai keskeräisen oloinen. saattoi tietysti johtua väenpaljoudesta .Ulkona saatu hyvä fiillis latistui sisällä. Kahvila näytti suositulta. Alakerran toisesta päädystä löytyi pikkuinen kirjapöytä, pääosin dekkareita kuin kilokirjanmyymälässä. Oodiin kohdistetut kriittiset nuolet alkovat lennellä myös minun päässäni, mutta yritin pitää vaikutelmat vielä avoimina.

Välikerros kertoo Oodin luonteen. Se ei ole perinteinen paperille painetun tiedon temppeli, vaan monitoimikirjasto - paino yhdyssanan alkuosalla -, jossa voi muun ohessa viihtyä, somettaa, 3-d-tulostaa, saumata ja kokoustaa. Kaupunkilaisen olo- ja askarteluhuone samalla kertaa.

Yläkerros on kirjojen ja kirjaston juhlaa. Onneksi. Paljon parjatut matalat kirjhyllyt perustelvat olomuotoaan arkkitehtuurilla. Valoisa, ilmava tunnelma, näkyy koko tila. Median raportoimat tyhjyyttään ammottavat kirjahyllyt olivat nyt varsin mukavasti täynnä. Vaimo myös lainasi romaanin, Keltaiseen kirjastoon kuuluvan Sara Stridsbergin Unelmien tiedekunnan - lainausaika vain 14 päivää. Itse en rohjennut ryhtyä lainauspuuhiin, sillä lukemattomia kirjoja on työpöydälläni riittämiin ja yöpöydällä iänikuinen Marcel Proust kadonnutta aikaaansa etsimässä.

Kirjahyllyjen päällä oli hauskasti taidetta, kuten Jouko Korkeasaraen tuunatut bootsit, Lähiörodeo. Oodin yläkerta palautti ulkopuolella saadun wow-kokemuksen.

Lumipyry kaunisti maiseman ja sain toteuttaa yhden haaveeni: istua ylimmän kerroksen nojatuolissa ja katsoa ikkunasta eduskuntatalolle päin. Kiitos Oodi. Tulen istumaan toistekin, ehkä lukemaan ja kirjoittamaan.

Pienen kirjaston aihio

Kirjallista muuttoa, osa 9

Muuton jäljiltä järjestelen yhäti kirjahyllyä kaikessa rauhassa. Siirsin samaa aihepiiriä olevat kirjat toistensa viereen ja huomasin: minullahan pieni kirjasto tai sellaisen aihio. No, myönnetään, kirjasto on mahtipontinen sana kahdeksalle Berliini-aiheiselle kirjalle. Lisäksi löytyy kaksi Baader-Meinhof-kirjaa, joissa jaetulla Berliinillä on oma roolinsa.

Berliini-kirjat eivät totisesti olleet mielessäni kun vein muuton alla ison pinon kirjoja erääseen divariin. Omistaja sanoi ettei maksa mitään, mutta voin ottaa kiitokseksi yhden kirjan. Mukana ollut poikani tokaisi, että  isä kerää Berliini-kirjoja. Sitä en tiennytkään ennen kuin se lausuttiin ääneen. Divarin omista sanoi, että yksi hänellä on. Se oli Gitte Lauströerin Berliini – avoin kaupunki (Kirjayhtymä 1984, suom. Juha Siltanen).

En ole kirjaa lukenut, mutta en hämmästyisi, vaikka lukisinkin.