Valinta on jo tehty

Kuusi kirjaa on ehdolla Vuoden kristilliseksi kirjaksi 2011. Ehdokkaat julkistettiin eilen Turun kansainvälisillä kirjamessuilla

Hyvä, että ehdokkaiden määrää on vähennetty. Aikaisemmin tyrkyllä oli kymmenen opusta, mikä on liikaa. Kukaan ei jaksa muistaa niin monta hyvääkään kirjaa. Finlandia-palkinnoistakin kamppailee kuusi teosta.

Tosin tänä vuonna ehdokkaiksi oli tarjolla vain nelisenkymmentä kirjaa, mikä on selvästi vähemmän kuin takavuosina, joten finalistien määrän pudottaminen oli siltäkin osin luontevaa.

Esillä on kiinnostavia ehdokkaita ja erilaisia lajityyppejä, mutta minusta kisa on jo ratkennut.

Veikkaan, että Jari Sarasvuo päätyy Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa ilmoittamaan, että on valinnut Vuoden kristilliseksi kirjaksi Juha Sihvolan Maailmankansalaisen uskonnon (Otava).

Se on/olisi hyvä valinta.

Postasin Sihvolan kirjasta viime keväänä otsikolla Suvaitsevaisuuden porteilla

P.S. Katso kaikki ehdokkaat täältä.

Suvaitsevaisuuden porteilla

Väitän, että ajankohtaisempaa ja suvaitsevaisuuteen kannustavampaa kirjaa kuin Juha Sihvolan Maailmankansalaisen uskonto (Otava) ei juuri nyt ole saatavilla. Se kannattaa ostaa, lainata, pyytää lahjaksi tai muuten vaatia luettavaksi.

Professori Sihvola hahmottelee kirjassaan ensin uskonnon merkitystä ja uskonnon äidinkielen luonnetta ja siirtyy sitten pohtimaan laajasti suvaitsevaisuuden mahdollisuuksia monikulttuurisessa ja -uskontoisessa maailmassa. Hän kirjoittaa myös Lähi-idän tilanteesta, uskonnonvapaudesta ja seksuaalieettisestä keskustelusta. Sihvola suhtautuu luottavaisesti ajattelevan ihmisen uskonnon tulevaisuuteen.

Maailmankansalaisen uskonto on ehditty toisaalla (Kotimaa24-blogissani) leimata jo lähtökohdiltaan muotopuhtaan liberaaliteologiseksi. Entä sitten, se tarjoaa hyvät välineet ymmärtää uskontoa ja kristinuskoa erityisesti. – Paremmat välineet liberaaliteologia (mm. historiallis-kriittinen ja yksilön kokemusta oppien sijaan korostava lähestymistapa) antaa todellisuuden ja yhteisöjen ymmärtämiseen kuin vaikkapa biblisismi (yltiökirjaimellinen Raamatun tulkinta).

No, ei leimoilla ole väliä, jos lähtökohdat, metodit tai ismit auttavat kuvaamaan käsillä olevaa ilmiötä ja artikuloimaan sen ymmärrettävästi nykyhetkessä. Jokainen yritys saada kiinni ajassa vaikuttavista ilmiöstä perustuu johonkin lähtökohtaan, totta kai. Sihvola lähtee siitä yleisestä havainnosta, että uskonto on kieli, joka poikkeaa tieteen kielestä. Senpä vuoksi suvaitsevaisuuden perusteita ei voi rakentaa uskonnollisen kielen varaan, sillä sen pitää toimia myös ei-uskonnollisessa ympäristössä.

Ylipäättään kun uskontoa selitetään uskon kielellä ei-uskonnollisessa ympäristössä, joudutaan puhumaan riikinruotsia sydän-Savossa, siis vertauskuvallisesti: voi olla että tulee ymmärretyksi tai sitten ei – vastuu on puhujalla.

Todellisuutta koskevia yleistyksiä ei voi tehdä niin, että ilmoittaa Jumalan puhuvan vain uskoa eli uskonkieltä. Ne yleistykset ja havainnot ovat uskonnon sisäisiä, toveripuhetta siis, yhteisön rakentamista ja rajojen piirtämistä.

Uskontoa puhutaan monella eri murteella: raamatullisuudella, opillisuudella, tunnustuksellisuudella, körttiläisyydellä, hurskastelevuudella jne jne.

No, takaisin asiaan.

Sihvola kirjoittaa: ”Vakaumusten kunnioitus perustuu yksimielisyyteen siitä, että elämä on hyvää vain, jos päätökset elämän tarkoituksesta ja eettisestä perustasta tehdään vapaasti ja itsenäisesti omantunnon arvokasta mutta haurasta kykyä käyttäen. Yksimielisyyttä ei sen sijaan tarvita eikä tule vaatia siitä, miten omaatuntoa on käytettävä, tai edes siitä, mistä suunnasta omantunnon ratkaisuja tulee etsiä.”

Pohtimisen arvoinen ajatus!

Suvaitsevaisuus ei ole ihmisen myötäsyntyinen ominaisuus, vaan sitä pitää opetella. Se on koulutuksen ja kulttuurin tehtävä.

Kirjojen suositteleminen muuten on kaksiteräistä hommaa: joku voi kokea sen tyrkyttämisenä, toinen kiittää. Mutta suosittelen Sihvolaa silti.