tiistai 21. elokuuta 2018

Teinosen elämäkerta yllätti


Kesälomani kirjallinen tavoite numero yksi oli: lukea Raine Haikaraisen Mystinen maesto (Kirjapaja) eli professori Seppo A. Teinosen (1924-1995) elämäkerta. Ostin kirjan jo keväällä.

Tavoite toteutui. Hyvää kannatti odottaa.

Haikarainen yllätti myönteisesti. Elämäkerta ei ole lainkaan niin pölyttynyt, kuin voisi kuvitella. Teinonen kun ei välttämättä sano nykyiselle teologinuorisolle enää mitään. Itse tulin istuneeksi hänen laudaturseminaarissaan 1980-luvun alkupuoellla, vaikka tein sitten gardun ihan toisessa aineessa ja toisessa tiedekunnassa

Mystinen maestro oli kiinnostavaa luettavaa, eikä pelkästään siksi, että useimmat asiat olivat minulle entuudestaan tuttuja ja ihmiset samoin. Paljon uutta ja yllättävääkin Teinosen vaiheista ja ironisen itsetietoisesta persoonasta tulee esiin. Esimerkiksi sotakokemusten vaikutus.

Minusta Teinosen pysyvin perintö on kristillisten mystikkojen suomentaminen. Siitä avautui kokonaan uusi spiritualiteetin maailma meikäläiseen Siioniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti