En ihmettele, miksi Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (2013, Gummerus) on ollut
niin suosittu. Se on hyvä ja erilainen nykykirja, jotenkin siinä uidaan kielellisesti
ja otteellisesti vastavirtaan. Sen lämmin suhtautuminen päähenkilöihin on suorastaan
raikas, kaiken kyynisen ja
suoraviivaisen kaunokirjallisuuden keskellä.
Taivaslaulu on vahva kuvaus vanhoillislestadiolaisen yhteisön kulttuurisesti
kuristavasta otteesta Aleksin ja Viljan nelilapsisen perheen elämässä. Vilja
kokee minuutensa katoavan jatkuvien raskauksien ja yhteisön vaatimusten alla. Yhteentörmäystä
seuraa romahdusta, jota seuraa aikanaan uusi arki, jossa Vilja ja Aleksi saavat
elämän omiin käsiinsä.
En myöskään ihmettele, että Taivaslaulusta on tehty näytelmä, joka
nähdään sekä Tampereen Työväen Teatterissa ja Oulun kaupunginteatterissa. Romaani antautuu hyvin näyttämölliseen käsittelyyn. Saa nähdä, kuinka dramaturgi Seija Holma on työnsä tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti