perjantai 13. syyskuuta 2019

Kirja, joka laittoi ajattelemaan



Tässäpä kirja, jonka pysyy melessäni vielä pitkään. Luin sitä pienissä paloissa keväästä alkaen. Maistelin, pohdin. Ruotsalainen Hans Roslingin (ja hänen poikansa Olan  ja miniänsä Annan) kirjoittama Faktojen maailma (Otava, suom. Matti Kinnunen) väittää, että asiat ovat monilta osin tänään paremmin kuin eilen, vaikka me muuta väittäismme ja media sitä meille toitottaisi.

Rosling nosta esiin kymmenen vaistoa, jotka johtavat meitä kuin varkain harhaan: kuilu-, kielteisyys-, viivasuora-, pelko-, koko-, yleistämis-, kohtalo-, ainoan näkökulman-,  syyttely- ja hätävaisto. Toisn sanoen meillä on esimerkiksi taipumus lukkiutua vain yhteen näkökulmaan ja tehdä johtopäätökset sen mukaan.

Rosling kertoo tehneensä kyselyä erilaisissa luentotilaisuuksissa eri puolilla maailmaa. Hän on kysynyt yleisöltä esimerkiksi, kuinka monta prosenttia maailman tytöistä käy koulua. Poikkeuksetta yleisö vastaa väärin. Vastaus on niin pielessä, että apinakin pääsisi parempaan tulokseen sattumalta.

Kirjassa maailmaa tarkastellaan neljän kehittyneisyys ryhmän pohjalta. Tällä hetkellä esim tulotason mukaan eniten ihmisiä ei ole absoluuttisessa köyhyydessä, vaan alemmassa keskikastissa.

Roslingin (1948-2017) ajatuksiin voi tutustua myös Gapminder-sivustolla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti