Valo loistaa kurjuuden keskellä

 

Luin kesällä Victor Hugon tiiliskiviklassikon, Kurjat. Sain päähäni urakan joskus keväällä. Liki tuhat sivua oli sinällään tuttua tarinaa, sillä olen lukenut kirjan joskus parikymppisenä. Jotain sen sisällöstä muistin, sen tunnelmasta ja pakahduttavuudesta. Ymmärsin lukiessani, miksi tämä on niin suosittu yhä vielä. Tarina on romanttinen, täynnä ihmisyyttä. Koskettavia kohtaloita, ihmismielen pikkumaisuutta, hyvyyttä ja pahuutta. Yhteiskunnalliset olosuhteet vetävät ihmistä halpamaisuuteen, mutta henki hänessä ylittää ankeuden rajat. Kurjat on ihmisyyden hymni. ”Jokainen ihminen pimeydessään kulkee kohti valoaan”, kuten Hugo on jossain muussa yhteydessä kirjoittanut.

Kurjat (Les Misérables) on ilmestynyt 1862. Sen suomeni ensimmäisen kerran Vihtori Lehtonen 1908 ja uudemman kerran Eino Voionmaa 1927-31, jonka käsialaa on myös lyhennetty suomennos, jonka luin – kirja oli 10. painos (WSOY) vuodelta 1985. Suomennoksessa kuuluu ajan rattaan ääni. Esipuheen siihen on laatinut V. A. Koskenniemi.

Kurjista on tehty muskaali, useampi elokuva ja tv-sarja sekä muun muassa animesarja - esimerkiksi viattoman ja hyvän Gosetten hahmo animeen erinomaisen sopiva.

Kuvassa kirja on kesämökin maisemissa. Ja, kyllä, ehdottomasti kannatti lukea.