Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isla Negra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Isla Negra. Näytä kaikki tekstit

lauantai 14. joulukuuta 2019

Nerudan viitoittamalla tiellä

 Minulla on lapsenlapsi, nyt parin kuukauden ikäinen. Kutsun häntä hellittelynimellä Neruda, koska hän on (toki vain minun mielestäni) vähän tuon Nobel-palkitun (1971) runoilijan näköinen.

Pablo Neruda on ollut minulle tuttu kirjalija jo Andien mainigit -kokoelmasta lähtinen. Tuo vuonna 1972 ilmestnyt Pentti Saaritsan suomennosvalikoima sisälsi runoja vuosilta 1921-1969. Erityisesti mieleeni jäivät runot, jotka oli otsikoi oodeiksi erilaisille asioille (kuten sitruunalle, särkyneille esineille, halkojen tuoksulle, koiralle ja Leninille). Löydän nyt kirjahyllystä Andien maininkien 6. painoksen vuodelta 1977.

Nerudan runot tuntuivat (ja tuntuvat yhä) samalla kertaa pateettisilta, taiteellislta ja helpoilta. Hämmentävä kombinaatio. Ehkäpä sieluni sukua...

Sittemmin olen käynyt kaksi kertaa Chilessa. Ensimmäillla reisulla kävin Nerudan kotimuseossa Valparaisossa ja toisella kertaa kotimuseossa Isla Negrassa, josta ostin englanninkielisen kokoelman nimeltä Isla Negra - A Notebook. Se on eräänlainen runoista koostuva elämäkerta. - Lisää aiheesta täällä.

Niinpä hämmennyin, kuin sain käsiini Pentti Saaritsan tuoreen Neruda-suomennoksen Isla Negran runot (Sputnik Oy 2019). Nimestään huolimatta aiemmin suomentamattomista runoista (vuosilta 1959-1973)  koostuvalla kokonaisuudella ei ole suoraan tekemistä Nerudan merenrantakodin kanssa. Osa runoista on aikanaan ilmestynyt postuumisti. Neruda kuoli 1973.

Isla Negran runot -valikoimassa on tarjolla taattua Nerudaa. Itsetoista, maahan ja kansaan sitoutuvaa. Osa runoista puhuttelee tässäkin ajassa, mutta osassa on menneen paatoksen kaikuja. Mukana on ilokseni myös muutamia Oodi-runoja.

Tosikkomaisesta ja ornitologisesta näkökulmasta Saaritsan suomennokseen sisältyy virhe. Yhdessä runossa puhutaan punakylkirastaasta ikään kuin tyypillisenä Chilen lintuna. Oikeasti Chilessa ei ole punakylkirastaita, ja ylipäätään rastaslajeja on varsin niukalti. Santiagon puistoissa tosin hyppi tavallisena patagonianrastas, mutta se on kolhonlainen otus verrattuna meikäläiseen sirohkoon punakylkirastaaseen.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Vieraana Pablo Nerudan talossa

Isla Negra

Aaltojen vuolema talo, meren
poskella runoilijan hauta.
Pelikaani lentää maiseman ohi,
veden pintaa kiirehtivät suulat.
Hullu talo, ison egon
leikkipuisto. 
Kuljen poeetan jalanjälkiä
opasluuri korvalla,
kuulen säkeen pari, ostan lisää.
Ostan myös lipan,
jossa tulee lakki mukana
(mainio ostos).
Kiertelen huoneet.
Katselen esineet.
Mies oli keräilijä,
monessa mielessä.
Viimeisessä huoneessa
simpukkakokoelma,
mykkä. 

Suljen 
oven ja astun pölyiselle tielle,
jossa runoilija
on ottanut katukoiran hahmon.
Sekin huokaisee syvään
päivän painuessa kerälle,
elämän punainen lanka.

*
Vierailin Pablo Nerudan talossa Chilessä maaliskuun lopulla. Isla Negra on yksi Nerudan kolmesta kotimuseosta. Aiemmin olen käynyt hänen talossaan Valparaisossa. Santiagon museotalossa en ole käynyt. Isla Negra sijaitsee noin 50 kilometriä Valparaisosta etelään. Isla Negrasta tulee jotenkin etäisesti mieleen Akseli Gallen-Kallelan Tarvaspää. 

Innostuin ostaman museon kaupasta Nerudan vuosina 1962-63 kirjoittaman omaelämänkerrallisten runojen sarjasta (Memorial de la isla Negra) tehdyn englanninkielisen ja hieman karsitun version Isla Negra. A Notebook. Se on Alastair Reidin kääntämä ja ilmestynyt ensimmäisen kerran 1970. Ostamani pehmytkantinen on kaksikielinen versio. Saatoin verrata englannin ja espanjan muotoa – valitettavasti en tarkkaa sisältöä, sillä en osaa espanjaa. Vaikutelma oli, että Nerudan omakielinen runous on tiiviimpää, pakatumpaa kuin merkityksiä avaava Reidin käännös. Mutta niin se on usein runokäännöksissä.

Katso lisää kuvia Isla Negrasta.