Kirjallisuus on parhaimmillaan suoraan kirjasta nautittuna. Ei välttämättä painotuoreena, vanhempikin vuosikerta käy. Kellastunut paperi ja pölyn tuoksu antaa jäljittelemättömän tunnelmassa lukutapahtumaan.
Sähkökirjaa odotellessa on tyytyminen kirjallisuusblogeihin. Siis suunnilleen tällaisiin postauksiin kuin tämä tässä. Mutta minkälainen on kirjallisuusblogi? Nopealla vilkaisulla niitä näyttäisi olevan neljänlaisia.
Ensinnäkin on blogeja, joissa on kritiikkejä ja esittelyjä kirjoista, joita blogisti on viimeksi lukenut. Toisekseen on kirjoista ja lukemisesta väljemmin kertovia blogeja. Niissä pakinoidaan tai assosioidaan kirjoista (ehkä Vielä palaa lukulamppu on juuri tällainen kirjallisuusblogi).
Kolmanneksi on blogeja, jotka tavoittelevat kirjallista asua ja ilmaisua perinteisin keinoin eli ne yrittävät olla itse kirjallisuutta. Tekijä julkaisee verkossa kaunokirjallisia sisältöjään ja estetiikkaansa. Neljänneksi ovat blogit, jotka yrittävät rikkoa rajoja, sekä ilmaisun että muodon suhteen. Niissä voi olla esimerkiksi runoja, tapahtumaselostuksia ja päiväkirjamerkintöjä sekä valokuvia ja piirroksia.
Lisäksi löytyy blogeja, joissa eri elementit sekoittuvat (joten se jaottelusta!)
Blogit ovat kirjalliselle ilmaisulle mainio paikka. Kirjoittaja voi kokeilla sanojensa kantavuutta yleisön edessä. Tosin kirjoittajan on osattava löytää yleisönsä, se pitää houkutella paikalle. Paras houkutin on hyvä ja persoonallinen teksti, jota sähköinen viidakkorumpu kuuluttaa eteenpäin.
Hauskaa olisi, jos sen ääni kuulostaisi samalta kuin näppäimistön rapina. Tai mekaanisen kirjoituskoneen pauke. Koskahan sitäkin viimeksi kuuli livenä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti