Vuosi 2011 jää lukijan muistoihini ennen kaikkea Marcel Proustin vuotena. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja sain vihdoin luettua lävitse Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin. Siitä oli tullut eräänlainen pakkomielle, jota ei ehkä ollut tarkoituskaan toteuttaa.
Mutta onneksi toteutin.
Aikaa luku-urakka vei kolmisen kuukautta. Satuin olemaan vapaalla kaksi ja puoli kuukautta, sillä polttelin lomarästejä. Oli aikaa lukea "turhaa". Lukukokemus oli vahva ja tuntuu edelleen. Jotenkin peilaan nyttemmin kaikkea lukemaani Proustia vasten: onko se syvää, hyvää, oivaltavaa, maailmaa luovaa, näkemyksellistä ja mukaansatempaavaa.
Tuo viimeksi mainittu – mukaansatempaavuus – on Proustin kohdalla kaksipiippuinen juttu. Tunnen ihmisiä, joita kadonneen ajan etsintä ei ole tempaissut mukaansa. Siinä on jotain liian tymäkkää, irrallaan olevaa ja kirjallisesti liian vaikeaa ja itsetietoista. Mutta kun pääsee vauhtiin, teksti hengittää (käännöksenäkin) erikoisella tavalla: kirjallinen universumi tihentyy ja merkitysten taivaankaari on tähtien puhkoma ja kirjailija-auringon valaisema.
Minut Proust tempaisi mukaansa ensisivuista lähtien.
Kuluvan vuoden aikana tarkoitukseni on palata Proustiin ja lukea uudestaan ainakin kuvaus Balbecin lomakaupungista (sarjan neljäs osa). Se on kiinteä ja tunnelmantäysi, miltei itsenäinen kokonaisuus.
+
Viime vuoden viimeinen lukemani kirja oli Walter Isaacsonin Steve Jobs –elämäkerta (Otava). Sen kaksi viimeistä lukua luin tämän vuoden alussa, joten se on myös ensimmäinen tämän vuoden loppuun saattamani kirja. Jobs oli ”täydellinen persläpi”, mutta myös nero.
Jobs-elämäkerta on hieman rönsyilevä ja myytiä luova, mutta näyttää myös vaikean puolen mäkkiukosta. Jobsin sairastuminen heittää oman liikuttavan sävynsä kirjan lopulle.
Elämä opettaa äkäpussiaan. "Haluan uskoa että jotakin jää jäljelle kuoleman jälkeen", Jobs sanoo ja toetaa olevansa "fifty-fifty-tilanteessa kun puhutaan uskosta Jumalaan".
+
En pidä lukupäiväkirjaa tai -luetteloa, jonne listaisin kaikki lukemani kirjat. Sellainen voisi olla hyvä, sillä en todellakaan muista kaikkia lukemiani kirjoja, vaikka lukuhetkellä teos puhuttelisikin.
En myöskään allekirjoita lausetta, että paras kirja on aina se jonka viimeksi luki. Hyvä erottuu vain huonoja vasten. Sen vuoksi on luettava paljon. Tänäkin vuonna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti