Luin Philip Rothin romaanin Nemesis. Siksi ilahduin kun tämän päivän
Hufvudstadbaletissa oli kirjailijan laaja haastattelu. Sen tekijä on Svenska
Dagbladetin kulttuuritoimituksen päällikkö Daniel Sandström. Haastattelu ilmestyy
saman päivänä sekä SvD:ssa ja New York Timesissa sekä HBL:ssä ja.
Roth, 79, kertoo lukeneensa koko tuotantonsa, 31 kirjaa, jotta saisi
selville onko hän käyttänyt elämänsä turhaan, heittänyt sen hukkaan. Rothin
lopputulema on – hän lainaa nyrkkeilyn raskaansarjan mestaria Joe Luisia: ”Tein
kaiken niin hyvin kuin osasin sillä mitä
minulla oli.”
Usein kuulee kirjailijoiden (ja muidenkin taiteilijoiden ) sanovan, että
he eivät kestä/halua lukea omaa tuotantoaan. Että kun teos on heidän käsistään
lähtenyt, se elää omaa elämäänsä tai sitten ei. Joka vanhoja muista sitä
tikulla silmään ja uutta matoa koukkuun jne.
Haastattelussa Roth myös vastaa syytöksiin, että hänen tuotannossaan
olisi misogyniaa eli naisvihaa. Roth
kieltää tämän ja sanoo, että ”yritystä pakottaa jonkin aatteen maailmankuva
osaksi kirjailijan tapaa nähdä todellisuus, voidaan erehdyksessä kutsua
tulkinnaksi”.
Hyvin sanottu.
Pakkotulkinnat ovat ikävä juttu.
Mutta ilman tulkintaa romaania ei voi lukea, tuskin edes avata kirjaa. Teksti
menee päähäsi, jossa on lukuisia suodattimia ja esiymmärryskytkentöjä. Asenteet
ja opitut käsitteet pyörähtävät heti käyntiin kun ensimmäinen lause on luettu.
Onneksi kriitikot ja kirjallisuudentutkijat joutuvat käsittelemään
tulkintaa tietoisemmin, kuin satunnainen lukija, jolle väärintulkinnat ovat (luojan
kiitos!) sallittuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti