Hah. Tulipa hyvä mielii. Luin Harry Salmenkiven tekstin Uraanilamppu. Se
löytyy Parnasson numerosta 2/2015.
Uraanilamppu on uudelleenkirjoitettu versio Juhani Ahon klassikosta,
lastuista, novellinviipaleista. Jos isän ostama lappu aikoinaan valaisi tietä nykyaikaan, uraanilamppu vetää hiljaiseksi; sen
valossa luurankokin näkyy.
Mitä järkeä on lähteä sorkkimaan hyviä tekstejä ja vetää niistä pisteet
itselleen. Salmenkivi sanoo näkevänsä uudelleenkirjoittamisen kunnioittavana
eleenä. Kyllä se sitä on, vaikka Ahon
fanit sattavat kakoa jo pelkkää ajatusta.
Uudelleenkirjoittaminen on perinteen päälle rakentamista. Vanhojen
tarinoiden ja romaanien uudelleen kertomista on harrastettu iät ja ajat, viimeisimpänä kotimaisena vaikka Riina
Katajavuoren Wenla Männistö, Seitsemän veljeksen maailmaan modernista vinkkelistä
sukeltava veikeän vakava veto. Sen pohjalta on tehty monologinäytelmä Kansallisteatteriin.
Uudelleenkirjoittaminen ei kuitenkaan saa tulla itsetarkoitukseksi, vaan
siihen pitää olla jokin syy, jonka ansioista vanha ja uusi teksti ovat
suhteessa toisiinsa jotain enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti