Raamatussa Jeesus puhuu ja toimii, mutta yksi kertomakirjallisuuden luonteenomainen piirre evankeliumeista puuttuu, nimittäin ulkoisen ympäristön kuvaus. Raamatussa ei kuvailla Jeesusta, hänen ulkonäköään, pukeutumistaan tai tarkemmin luonteenpiirteitä. Myöskään ympäristöä jossa hän liikkui, ei kuvailla. Emme tiedä Raamatun perusteella Jeesuksen ajan kasvillisuudesta tai arkkitehtuurista juuri mitään.
Raamattu muistuttaa näytelmätekstiä, jossa henkilöiden
luonteenpiirteet tulevat esille toiminnan ja repliikkien avulla. Katsojalle
(tässä tapauksessa lukijalle) ei tarvitse selittää, vaan hän näkee asiat. Raamattu-kuvasto on kulttuurisesti vahvaa ja laajasti tunnistettavaa.
Kuvataide, pikemminkin kuin kirjallisuus, on vastuussa siitä miltä ajattelemme Jeesuksen näyttäneen. Kuvataide loi näkyvän Jeesuksen. Monien ihmisten kokemat näyt ja ilmestykset noudattavat kuvataiteen viitoittamaa tietä.
Kaunokirjallisuus on antanut mahdollisuuden tunkeutua
Jeesuksen pään sisään. Tosin sinne pääsee vain kahta tietä: psykologiaan ja
Raamatun. Raamattu antaa raamit Jeesuksen elämän tapahtumille ja ajatuksille.
Psykologia tuo kertomukseen ymmärrettävyyttä ja nykyihmiselle käsitettävää
logiikkaa.
Kirjallisuuden Jeesuksen ei tarvitse olla Raamatun vanki,
vaan hänelle voi tapahtua mitä vain ja hän voi ajatella vapaasti. Mutta jos
päähenkilön nimi on Jeesus, hän ei ole täysin vapaa kulttuurin ja uskonnon
tulkinnoista. Kaunokirjallisuudessa voidaan kuitenkin hakea uutta suhdetta
Jeesukseen ja hänen sanomaansa.
Jeesus-romaanit ovat oma kirjallisuuden lajityyppi, eikä välttämättä edes hiipuva sellainen. Varmaan tänä päivänäkin jossain kahvilassa tai työhuoneessa konettaan naputtaa kirjailija, jolla on mielestään kaunokirjallisin keinoin jotain oivaltavaa tai olennaista sanottavaa Nasaretin miehestä. Näitä on
kirjoitettu Suomessakin, kuten Risto Saarisen Jeesus Jokisen tapaus
(1999), Harri Sirolan Jeesus enkelinpoika Nasaretilainen (2001) Jukka Pakkasen Muuan
Jeesus (2003) ja Juha-Pekka Koskisen Viisi todistajaa (2005), jossa viisi
aikalaista kertoo oman näkemyksensä Vapahtajan vaiheista.
Käännöskirjoista ehkä viimeisin on J.M. Coetzeen Jeesuksen
lapsuus (2014), joka on varsin erikoinen allegoria poikkeuksellisesta lapsesta
kummallisessa maailmassa. Lukijalle syntyy vahva vaikutelma, että poika on
Jeesus. Vahvin todiste siitä on romaanin nimi eli kirjailija antaa
tulkinta-avaimen lukijalleen.
Kirjallisuudelle Jeesuksen ihmisyys ja jumalallisuus on
ehtymätön aiheiden ja virikkeiden lähde. Kirjoittamalla Jeesuksesta, kirjoittaa samalla kulttuuriin syväkerroksesta.
Kirjoitus perustuu osin Kotimaa-lehdessä 2009 julkaistuun tekstiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti