Koirankakan seassa on tinapaperia. Koira söi toissapäivänä suklaisen pääsiäismunan, onneton. Kuljen ihmisen parhaan ystävän kanssa ulkona tunnin verran. Kotona laitan soimaan levyn, C.H. Graun Der Tod Jesu. Se kuuluu päivän tunnelmaan. Aina yhtä koskettavaa.
Otan esiin kirjan. Panu Tuomen tuoreen runokokelman Hiekkalinnojen alkemian (WSOY 2016). Kirja on Antonio Gaudin Sagrada Familian ylistyslaulu, salaperäinen ja mielen röörejä puhdistava. Kirjan rakenne on äkkiseltään outo, mutta selitys auttaa. Rakenne perustuu ns. Gaudin taikanelioon, jonka numerot kaikista suunnista yhteenlaskettuina antavat saman tuloksen: 33.
Runot on jaeteltu kolmeen osastoon, joiden kaikkien nimi on Sanctus.
Olen nähnyt Sagrada Familian Barcelonassa. Tuomen runojen tarkka, niukka ja tulkintoja mahdollistava kuvakieli tulee ymmärretyksi omaa kokemustani vasten. Tai ainakin siltä tuntuu, mikä on runon lukemisessa tärkeää. Jos ei ymmärrä mitään eikä edes tunnu miltään, niin aika turtaa touhua koko runontavaus
Toisen osaston viimeisen runon loppu: "Jos tiputtaa / leivänmuruja lattialle, / niitä joutuu / kuoltuaan / poimimaan silmäripsillään."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti