Koska nimeni mainitaan Eero Junkkaalan tuoreessa
kirjassa Viides herätysliike (Kirjapaja), sallittakoon pari sanaa.
Ensinnäkin kirja oli ilo lukea. Kiinnostava kertaus ja oivaltava tarkennus
tapahtumiin, joista oman henkilöhistorian kautta muistaa osan tai luulee
muistavansa.
Omat hengelliset juureni kun löytyvät osin femmojen
organisaatiorakenteesta, kansanlähetyksestä. Olipa ensimmäinen media-alan
kesätyöpaikkani Uusi Tie –lehdessä. Sittemmin tieni on kulkenut mutkitellen
hieman muihin suuntiin, mutta eivät nuoruuden kokemukset mihinkään poistu.
Mutta asiaan. Junkkaala kertoo luvussa Yhteistyötä evankeliumin
vuoksi haastattelusta, jonka hänestä tein 26.9.2003 ilmestyneeseen Kotimaahan.
Lehden kannessa oli kuva (Timo Merensillan ottama) Junkkaalasta seisomassa
liikenteenjakajassa Unioninkadulla, lähellä siloista työpaikkaansa Suomen
Teologista Instituuttia. Taustalla näkyi raitiovaunu: ”Eero Junkkaala on
valinnut yhteistyön linjan. Naispappeuden vastustajat tienhaarassa?”
Haastattelussa Junkkaala kertoi, että tekee yhteistyötä
naispappien kanssa, myös alttarilla. Minusta hänen perustelunsa oli hyvä ja
vastaansanomaton. Junkkaala halusi opettaa ja puhua Raamatusta eikä rakentaa
turhia esteitä tämän perustehtävän eteen. Kielteinen suhtautuminen
naispappeihin olisi sulkenut ovia seurakuntiin.
Luonnollisesti Junkkaala sai lunta tupaan ja toverien
tylytystä. Vahat ystävät jopa käänsivät selkänsä.
Myöhemmin Junkkaala on henkilökohtaisesti kiitellyt minua
vuoden 2003 haastattelusta – ja tekee sen kirjassakin: ”…sillä vaikka se
aiheutti voimakkaita reaktioita, koin asian esilletulon hyvänä. Siinä oli
jonkinlainen ”totuus tekee vapaaksi” -vaikutus.”
Muistan jutun tekemisen varsin hyvin. Tein sen yhdessä Johannes
Ijäksen kanssa. Siihen haastateltiin muitakin järjestöjohtajia (miehiä). Eräs
heistä saatiin kiinni mökkisaunasta, löylyhuoneesta. Hänen vaimonsa vei
kännykän sinne - haastattelu annettiin kuitenkin saunan kuistilla.
P.S. Kerran toisen haastattelun yhteydessä Eero Junkkaala
sanoi, että aina kun haastattelija olen minä, hän joutuu vaikeuksiin. Tämän
otin suurena kiitoksena, millaiseksi Junkkaala sen varmaan tarkoittikin.
P.P.S. Suosittelen Junkkalaan kirjaa kaikille, jotka kokevat
halua olla ehdottomia. Voi olla perinteisellä tai konservatiivisella kannalla
monista kirkon asioista, mutta pitää silti keskusteluyhteyden luontevasti ja
rakentavasti auki. Kaikki ei ole ihan niin yksivakaata kuin opillisten
silmälasien läpi katsova luulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti