”Voidakseni
uskoa johonkin, on minun kohdistettava etsintäni totuuteen. Sen etsimiseen en
käytä yksin älyäni, vaan kokonaisuuttani.”
Pääsiäisen
tunnelmien ja vaikutelmien ohjaamana tartuin kirjaan, jonka olemassaolon hyllyssäni
olin unohtanut. Pieni, tylsännäköinen. WSOY - intimiikirjasto, lukee valkoisessa
kannessa kultaisin kirjaimin. Kyse on Rolf Arnkilin postuumista mietelmäkokoelmasta
Etsijä (toim. Pekka Tarkka). Minun
yksilöni on 7. painos vuodelta 1973, alkuteos 1965.
Ylimetsänhoitaja
Rolf Arnkil tuli tunnetuksi vuonna 1961 ilmestyneestä kirjasta Perimmäisten
kysymysten äärellä – kirjeenvaihtoa ja kirjoitelmia sairaskammion
hiljaisuudessa (joka minulla myös on jossain hyllyssä). Kirjasta on otettu
ainakin 13 painosta. Kirjeenvaihtokekustelijoina olivat teologi Sigfried
Sirenius ja geologi Pentti Eskola.Kirja puhutteli soadanjälkeisen Suomen asukkaita 1960-luvun ja yhteiskunnallisen muutoksen alkaessa.
Etsijässä
Arnkilin ajatukset on jaoteltu teemojen - löytäjä-etsijä, sairaus, lähimmäinen,
yhteiskunta ja mihin uskon – alle. Teemat ovat ajattelevan ihmisen
eksistentiaalinen survivalkitti. Moderni Arnkil ehkä miettisi perimmäisten
äärellä edellisten lisäksi myös ilmastomuutosta, globalisaatiota, teknologia.
Vaan tiedä häntä, heitä. Ihmisen perimmäiset ajatusvärähdykset ovat aina
samoja.
”Tautini on
vetänyt minut henkiseen ja hengelliseen etsintään ja tässä työssäni
saavuttamani avstaukset ovat tukeneet ja vahvistaneet minua
(sielu-ruumis-kokonaisuuttani) aivan ratkaisevalla tavalla. Vaikka olen
jatkuvasti taudin kynsissä, yritän olla kasaamaatta tulevaisuuden huolia
harteilleni; sen sijaan yritän olla kiitollinen kulumassa olevasta päivästä”,
kirjoitti Arnkil.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti