Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jukka Koskelainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jukka Koskelainen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. marraskuuta 2016

Runoelma fillarin satulassa


Osallistuin luokkatapaamiseen. Ylioppilaskeväästä oli tullut kuluneeksi huikeita pyöreitä. Porukan kutsui pienellä viiveellä koolle Tero, joka yllättäen lahjoitti jokaiselle osallistujalle kirjan. Terolla oli jokin yhteys minulle ennen tuntemattomaan Aviador-kustantamoon, joten lahjakirjat olivat kaikki sen satoa. Aviadorin osoite vie Nurmijärven Rajamäelle.

Minulle lankesi Jukka Koskelaisen runokirja – liki runoelma – Idän ympäriajo (2016). Koskelainen toki on tuttu aikaisempien kirjojensa kautta. Hätkähdin, että nimimies julkaisee nimettömän kustantamon kautta tuoretta tavaraa. Se kertoo runouden julkisaattamisen hankaluudesta. Eikä tämä ollut piikki Aviadorin suuntaan, päinvastoin (omasta sivistymättömyydestäni tässä on kyse).

Muutama päivä luokkatapaamisen jälkeen huomasin, että Hesari noteerasi Koskelaisen fillarirunoelman (se on siis olemassa!). Sillä polkupyöräilystä tekstissä on kyse, pyörälenkistä itäisessä Helsingissä. Tai pikemminkin pyöräily on kehyskertomus, jonka varjolla Koskelainen pääsee havainnoimaan ja runoilemaan ohitse kiitävästä elämästä ja sen hämmästyttävyydestä.

Minusta ajatus pyöräilystä ohitse vilahtavien runohavaintojen taustalla on mainio ja auttaa lukemista: ”…ketjut rutisevat, pilvet ovat paremmassa / öljyssä, / karkaavat kohti kaukaista laaksoa Kontulan takana…”

En ole lukenut Idän ympäriajoa alusta loppuun, vaan sieltä täältä poimien ja ympärilleni katsellen, selailleen, pakottomasti. Vähän niin kuin fillariretkellä kesän vielä hyräillessä.

Yllättävä kirja, yllättävä ilo. Kiitos, Tero.

lauantai 6. joulukuuta 2014

Suomen ikkunat avoinna


Itsenäisyyspäivän kunniaksi rivejä runokirjoista ja yksi otos levyltäkin. Teemana väljästi maa tai maanosa. Valikoima on syntynyt melko sattumanvaraisesti  kuten valikoimilla on tapana, vaikka muuta väittäisi.

Nopea havaintoni on, että runoissa puhutaan helposti muista maista ja paikoista kuin näistä kotoisista. Se lienee ylevämpää ja kultturellimpaa.


Todella paha tauti on syöpä / tai Amerikka sydämessä.

Matti Paavilainen: Mihin maailma tapahtuu (1968)


Euroopan ikkunoissa / vinkuu tuuli, taivaalla / lentävät  Pickwik-kerhon paperit

Arto Melleri: Zoo (1979)

Helsingissä harva tuntee Immanuel Kantin, koska / Immanuel Kant eli koko elämänsä Königsbergissä / eikä halunnut kasvaa isoksi vaan aikuiseksi.

Tommi Melender: Maaosa minussa (2003)


Ja tässä, täss’ on tämä maa, / ja kaikki suotuisaa: / vaikk’ onni mikä tulkohon / maa, isänmaa se meille on. / Mi maailmass’ on armaampaa / ja mikä kalliimpaa.

J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäinen runo, Maamme (1846)


Olen itsenäinen kansalainen itsenäisen maan / Ihan itse nöyryytykset kestää saan.

Heikki Harma (Hector: Tuntematon sotilas, 1978)


Täällä menee hyvin, puhetta riittää / ja kaupunki rapistuu ympärille: idylli. 

Jukka Koskelainen: Niin lavastetaan lännen taivas (2001)