Kirja vai ruusu?

Mies, lahjoitatko naiselle punaisen ruusun? Nainen, lahjoitatko miehelle kirjan? Pitäisi, sillä tänään on kirjan ja ruusun päivä.

Vai pitäisikö?

Kirjan ja ruusun päivä on kaunis perinne, mutta pohjimmiltaan kirjakauppiaiden mainoskikka. Eikä siinä mitään pahaa. Kirja tarvitsee ja ansaitsee ruusuja ympärilleen. Kirja tarvitsee tunteita ja mielikuvia. Lukeva ihminen on parempi ihminen. Lukeva ihminen on lähempänä toisia, hän on avoimempi ja viisaampi...

Nykyinen Kirjan ja ruusun päivän perinne juontuu Espanjan Kataloniaan ja vuoteen 1926. Taustalla on kuitenkin vanha legenda Pyhästä Yrjöstä (joka on Katalonian suojelupyhimys) sekä katalonialainen kirjallisuuspalkinto, jossa voittaja sai palkkioksi kukkia.

”Virallinen” Kirjan ja ruusun päivä on 23.4., mutta eri maissa tapahtumaa vietetään omien almanakkojen mukaan. Meillä se on sopivasti äitienpäivän edellä, jolloin myös ostetaan kirjoja ja annetaan kukkia.

Mutta sitä olen aina miettinyt, että miksi nainen saa kukan, mutta vain mies kirjan. Kirjan ja ruusun päivä on kirjakauppiaiden tempaus, ei kukkakauppiaiden, vaikka hekin hyötyvät. Eikö nainenkin haluaisi kirjan? Ja ehkä joku mieskin voisi ilahtua, jos nainen tuo hänelle kukkia.

Ja sitäkin olen miettinyt, että minkälainen Kirjan ja ruusun päivän kirjan pitäisi olla? Runollinen, viihteellinen, tiedollinen, filosofinen, elämänhallinnallinen vai kuvallinen? Nykyaikana voi antaa kirjan myös sähköisessä muodossa, jos naisella (tai miehellä) on lukulaite, mutta se ei liene millään tavalla romanttista.

Kirjan ja punaisen ruusun, sydänveren ja rakkauden symbolin, yhdistäminen on pysyvän ja katoavan liitto. Siitä lukemisessakin on kysymys, katoaviin hetkiin juurtumisesta: olen olemassa kun luen.

Onko näytelmiä vaikea lukea?

Olen kuullut monen valittavan, että näytelmiä on vaikea lukea, koska niissä on vain puhetta. Totta, mutta vain puoliksi.

Romaanin dialogi eroaa draaman dialogista (ainakin) kahdella tavalla. Ensinnäkin draamassa vuoropuhelu on toimintaa - sen pitää sisältää (mahdollistaa) ulkoista tai sisäistä tapahtumista näyttämöllä ja näyttelijöissä. Toisekseen draaman dialogi paljastaa luonteen ja persoonan selkeämmin kuin romaanin dialogi (joka voi myös olla paljastavaa, mutta romaanissa on muitakin keinoja kuvailla henkilöitä – pelkät parenteesit eivät riitä näytelmässä, vaikka joskus niiden merkitys voi olla ratkaiseva itsenäisen tekstin tasolla).

Tarkan Tiedon Tonava, tänään 10 vuotta täyttävä Wikipedia, määrittelee: “Draamakirjallisuus on pääasiallisesti tarkoitettu esitettäväksi, ei niinkään luettavaksi. Sanaa näytelmä käytetään sekä tekstistä että sen esittämisestä teatterissa; jos näiden eroa täytyy erityisesti korostaa, jälkimmäistä sanotaan teatteriesitykseksi. Toisin sanoen draama on ”näyttelijöitten yleisölle teatterinäyttämöllä tai vastaavalla esitettäväksi tarkoitettu kirjallisuudenlaji, jossa inhimillistä elämää kuvataan nykyhetkisenä toimintana dialogin ja monologin avulla.” (Viimeinen lainaus Yrjö Hosiaisluoman kirjasta Kirjallisuuden sanakirja , WSOY 2003).

Draama on siis yksi kaunokirjallisuuden laji. Näytelmiä teatterissa tehdään draamakirjallisuudesta, mutta esityksen pohjana voi myös olla käsikirjoitus, joka sellaisenaan ei ole itsenäinen teos (eikä suoraan sisällä kaikkea mitä näyttämöllä puhutaan). Moni esitys rakentuu usein lopulliseen tekstimuotoonsa vasta harjoitusprosessin aikana.

Yksinkertaisten voi väittää, että jos näytelmä julkaistaan kirjana, se on kirjallisuutta. Samaan hengenvetoon on todettava, että myös elokuvakäsikirjoituksia on julkaistu kirjoina – ovatko nekin siis kirjallisuutta, draamakirjallisuuden alalaji?

Näytelmien lukemisen vaikeuskerroin pienenee, jos niitä lukee säännöllisesti. Oppii hyväksymään tämän kirjallisuudenlajin eritysipiirteet.

Viimeksi luin syksyllä Heini Junkkaalan Kristuksen morsiamen (Kirja kerrallaan 2010). Hyllyssäni on myös WSOY:n Shakespeare-suomennosten sarjaa. Olen lukenut niistä muutamia, mutta en läheskään kaikkia. Seuraavaksi tartun vähemmän tunnettuun Cymbelineen (suom Lauri Sipari, 2010): ainakin se on jo otettu esiin pöydän kulmalle.