Juha Ikosen Ajo (Otava) on kummitellut pitkään pöydän kulmalla. Lomalla
päätin tarttua siihen. Hyvä päätös, vaikka alku vaikuttikin jotenkin
väkinäiseltä. Mutta erillisten tarinoiden kudonta jatkui ja niiden välinen
yhteyskin alkoi selvitä.
Ikään kuin Heljällä, Sinikalla ja Ainolla, kaikilla kirjan kolmella
naisella (päänäkökulmat), ja Onnilla ja Joukolla, kahdella miehellä
(sivunäkökulmat), olisi kaikilla ollut jokin kaipuu pois vallitsevasta johonkin
toiseen. Mutta kovin yksiselitteistä tämä ajo-teoria ei ole, siis että
ajolähtö, pakko mennä.
Ajosta jäi kuitenkin vaikutelma hyvin kirjoitetusta romaanista, jossa
liikutaan 1960-luvulla ja nykyajassa. Kirjaa alkaa sillä kun Rollarit soittivat
Suomessa 1965.
Nyt Ajon lukemisesta on kulunut viikko. Ei se kesän ehdoton lukukokemus
varmaan ollut (ole, sillä vielä on kesää jäljellä). Kannattava kirjallinen
paneutuminen kumminkin.
Olen jo aloittanut seuraavan kesäkirjan, novellikokoelman, vai pitäisikö
sanoa nobellikokoelman – puhun nimittäin Alice Munrosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti