Melkein pakko mennä

Juha Ikosen Ajo (Otava) on kummitellut pitkään pöydän kulmalla. Lomalla päätin tarttua siihen. Hyvä päätös, vaikka alku vaikuttikin jotenkin väkinäiseltä. Mutta erillisten tarinoiden kudonta jatkui ja niiden välinen yhteyskin alkoi selvitä.

Ikään kuin Heljällä, Sinikalla ja Ainolla, kaikilla kirjan kolmella naisella (päänäkökulmat), ja Onnilla ja Joukolla, kahdella miehellä (sivunäkökulmat), olisi kaikilla ollut jokin kaipuu pois vallitsevasta johonkin toiseen. Mutta kovin yksiselitteistä tämä ajo-teoria ei ole, siis että ajolähtö, pakko mennä.

Ajosta jäi kuitenkin vaikutelma hyvin kirjoitetusta romaanista, jossa liikutaan 1960-luvulla ja nykyajassa. Kirjaa alkaa sillä kun Rollarit soittivat Suomessa 1965.

Nyt Ajon lukemisesta on kulunut viikko. Ei se kesän ehdoton lukukokemus varmaan ollut (ole, sillä vielä on kesää jäljellä). Kannattava kirjallinen paneutuminen kumminkin.

Olen jo aloittanut seuraavan kesäkirjan, novellikokoelman, vai pitäisikö sanoa nobellikokoelman – puhun nimittäin Alice Munrosta.

Mainiota, Munrolle Nobel!

Kanadalainen Alice Munro sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hyvä valinta. Häpeäkseni tunnustan, että olen lukenut vain yhden Munron teoksen, vuonna 2010 suomeksi ilmestyneen novellikokoelman Liian paljon onnea (suom. Kristiina Rikman, Tammi). Se teki vaikutuksen.

Kirjoitin kyseisestä kirjasta lyhyesti Kotimaahan alkuvuodesta 2011 otsikolla Muutoksen aika. Ruotsin akatemian päätöksen kunniaksi sama uudestaan:

”Jälkeenpäin  on helppo huomata, että elämässä on hetkiä, jolloin asiat saivat uuden suunnan. Tämä havainto on kanadalaisen Alice Munron novellikokoelman Liian paljon onnea kantava teema. Jokaisessa novellissa päähenkilön elämässä tapahtuu asioita, joiden jälkeen arki ei enää palaa entiselleen.

Erityisen  mieleenpainuva on novelli Miten meidän tulisi elää. Siinä käydään läpi monta vuosikymmentä ja kaksi avioliittoa. Lopussa päähenkilö huomaa lukevansa nuoren kirjailijan teoksesta kuvauksen itsestään opettajana. Tämän seurauksena sukupolvien ja elämänasenteen kuilu aukeaa jyrkkänä.

Niminovelli poikkeaa muista kirjan teksteistä, sillä se kertoo historiallisesta henkilöstä, maailman ensimmäisestä naispuolisesta matematiikan professorista, venäläisestä Sofja Kolvaleskajasta. Muutosten, elämän saranakohtien varjot ovat siinäkin läsnä.”

(Tämä kirjoitus julkaistu myös toisaalla Kotimaa24:n Permantopaikka-blogissani)