Usein taiteessa on parempi kätkeä kuin paljastaa, parempi hieman hämärtää kuin kuin selittää julki saati puhki. Tämä tuli mieleen kun kuuntelin arkkitehtina elämänuransa tehneen Pasi Siistosen kappaleen Idän poika. Se on samalla entisen gospelmiehen erään elämänvaiheen kuvaus, tilityskin. Siistonen soitti ja lauloi ylistysmusiikkia asuessaan 12 vuotta Joensuussa. Hän oli mukana vapaaseurakunnassa. Itse biisistä tämä ei oikein käy ilmi, mutta kappaleeseen liittyvästä lehdistötiedotteesta kylläkin (tosin ei vapaaseurakunta).
Laulu on sanan ja sävelen yhdistelmä, liitto. Sanat tosin voi lukea tai kuunnella ilman säveltäkin, jolloin siitä tulee ikään kuin kirjallisuutta. Pelkkä sävel sellaisenaan harvoin kertoo (!) mitään, pikemminkin se kuvailee tai tunnelmoi, tukee tekstiä, tekee sen eläväksi jne.
Mitä kuulija/lukija/katsoja saa irtri jos ei tiedä mitään teoksen taustoista ja taideluoman yhteydestä todellisuuteen? Se riippuu tietysti siitä, miten kätkeminen on tehty ja miten se on onnistunut luomaan oman todellsuutensa, joka toimii vaikka ei tietäisi oikeita lähtökohtia. Kätkettykin teos on omanlaisensa. Sillä on oma elämä, omat viitatsuhteensa ja mielikuvitusta stimuloiva vaikuitus kokijassa.
Miten Idän poika (Recovery Records) onnistuu sana-sävel-teoksena olemaan oma universuminsa? Kuuntele itse:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti