Kelloja kirjoissa

Kirjallisuusblogeissa on tapana käsitellä kirjallisuutta - tavalla tai toisella. Niin tapahtuu nytkin. Aion nimittäin esitellä ja lyhyesti kommentoida hyllyssäni (toistaiseksi) olevat kellokirjat. - Jotenkin kellot ja kirjat mielessäni kuuluvat yhteen, niissä on samaa ajattomuutta.

Esittelen siis vaatimattoman kellokirjastoni opukset hankintajärjestyksessä:

Mini Watch Bible, Volume 1 (Tectum Publisher, 2008). Tästä kaikki eli nykyinen kelloharrastukseni alkoi tai oikeastaan kytevä kipinä löi liekkiä. Ostin kirjan Emmasta käytyäni samalla Kellomuseossa. Kuvakirja, fiilistelyyn. – Kirjasta olen kertonut aiemmin täällä

Wristwatch Annual 2011(by Peter Braun). The Catalog of Producers, Prices, Models and Specifications. Abbeville Press Publishers, 2010. Vuosittain ilmestyvä kuvasto on todellinen kelloharrastajan kuolakatalogi. Kuvia ja tietoja tunnetuista ja kiinnostavista brändeistä ja niiden tuoreimmista tuotoksista. Toki moni brändi jää kuvaston ulkopuolelle, mutta tätä selaamalla pääsee jyvälle tarjonnasta tänään. Hiuksia nostattavia hintoja ja tilaa unelmille.

Cedric Jagger: Klockor från hela världen (Svenska Bokhandesföreningen, 1977).  Nostalgisesti himmennyt kansikuva ei ehkä herätä luottamusta, mutta  kirja itsessään on kelpo johdanto kellojen ja ajanmittaamisen maailmaan. Rannekelloista ei puhuta mitään, kirjan näkökulma päättyy taskukelloaikaan. Sympaattinen ajan patinoima opus, jonka ostin Longitudista.

Joona Vuorenpää: Kellomies. Rannekellot ajan käyttöesineinä ja harrastuksena. Tammi 2011. Räjäytti pankin, osui nousevaan trendiin. Suomalainen kelloharrastus sai Vuorenpää kirjasta kättä pitempää: se sanoitti uinuvaa kiinnostusta ja antoi itseluottamusta kellojen ystäville. Kirja ja sen ympärille syntynyt Kellomies-verkkosivusto ovat meikäläisen kelloharrastuksen ydintä. Kirja esittelee brändejä, antaa näkökulmia ja selventää terminologiaa. Perusteos, kivijalka.  – Olen blogannut kirjasta täällä

Judith Miller: Watches. (Miller´s, 2009). Muutaman euron hintainen heräteostos, pieni, paksu kuvakirja, joka esittelee rannekelloja eri vuosikymmeniltä 1910-luvulta 2000-luvulle. Antaa kevyen historiallisen perspektiivin kellodesigniin. Innostaa vintageen, ja mikä ettei, sairaan makeita ja varsin mielen kiintoisia kelloja.

Gilbert L. Brunner – Christian Pfeiffer-Belli: Wristwatches (H.F. Ullmann, 2009). Suurikokoisin kellokirjani, hämmentävän halpa Akateemisessa kirjakaupassa. Kolmekielinen yhteispainos (englanti, saksa, ranska), mikä selittää hinnan – alle parikymppiä. Upea teos joka painottuu vintageen ja brändien esittelyyn. Mukana myös ”kuolleita brändejä”, kuten Angelus ja Minerva. Kirjan ääressä mieli rauhoittuu ja maalliset murheet kaikkoavat (ellei ajattele esiteltävien kellojen hintoja).

Kellokirjoihin pitänee laskea myös saksalaisen Askanian kovakantinen brändihistoriikki, josta olen kertonut enemmän täällä.

Lisäksi hyllyssäni on useita aikaa käsitteleviä kirjoja. Niissäkin puhutaan kellosta ja sen orjuuttavasta vaikutuksesta yleisellä tasolla.

Tutustumisen arvoinen lista kellokirjallisuudesta löytyy Kellomies-sivustolta

P.S. Tämä sama teksti on ilmestynyt myös Tiuku repii -kelloblogissani

Kellomies sohvapöydällä

Englanninkielinen maailma tuntee kirjatyypin nimeltä coffee table book. Sananmukainen suomennos ”kahvipöytäkirja” ei kerro mitään, sillä meillä kyseinen huonekalu tunnetaan sohvapöytänä. Kahvipöytä tarkoittaa kokonaan toisenlaista pöytää ja tarjoilutilannetta.

Määritelmän (Wikipediassa, totta kai) mukaan kyseinen kirja on kovakantinen teos, jonka tarkoitus on olla olohuoneen sohvapöydän tai vastaavan päällä, jotta vieraat voivat sitä silmäillä ja viihtyä. Usein nämä kirjat ovat suurikokoisia, näyttävästi kuvitettua ja painettu hyvälle paperille.

Coffee table book on kiehtonut aina mieltäni. Se on enemmän tuote kuin varsinainen kirja. Se on tiettyyn tarkoitukseen luotu esine

Viime aikoina minun sohvapöytäkirjani on ollut Joona Vuorenpään Kellomies (Tammi, 2011). Kokonsa ja näyttävyytensä puolesta se on CTB, mutta sisältönsä puolesta se on rannekelloharrastajan ensimmäinen suomenkielinen raamattu. Kirja esittelee kellon historiaa, tekniikka ja kannekellojen keräilyä. Lisäksi kirja kuvaa yksityiskohtaisemmin useita kellobrändejä, jotka ovat keräilyn ydintä: yksi erikoistuu Omega Seamasterihin, toinen Rolexeihin yleensä tai kolmas vaikkapa kotimaiseen privat labeliin, Leijonaan.

Olen pitänyt Kellomiestä sohvapöytäkirjana, johon on helppo tarttua vaikkapa televisiota katsoessa, kun sieltä tuleva ohjelma lakkaa hetkellisesti kiinnostamasta.

Hienojen rannekellojen katsominen (kuvat ovat kellokirjoissa yleensä loistavia) on pääkopan nollausta ja eskapismia: miltä minusta tuntuisi 80 000 euron Voutilainen ranteessa (näin sellaisen kelloliikkeen ikkunassa! – Voutilainen myös komeilee Kellomiehen kannessa). Ei tuntuisi haute horologerie varmaan miltään, mutta aina sopii fantasioida (en oikeasti haaveile sellaisesta kellosta).

Loppujen lopuksi on yhdentekevää, millaisia saavuttamattomia kiinnostuksen kohteita tai harrastuksia ihmisellä on. Tärkeintä on osata nousta arkisten pikkuympyröiden yläpuolelle.

Coffee table bookit ovat ymmärtääkseni ikkunoita tällaisiin tavoittamattomiin maailmoihin.

P.S. Joona Vuorenpää on luonut modernin kirjamarkkinoinnin oppien mukaan Kellomiehen ympärille kunnon pöhinää perustamalla samannimisen verkkosivuston. Kannattaa vilkaista.