Jos ensimmäiset elinvuodet ovat kehityksemme kannalta ratkaisevia, niin miksi emme muista noista vuosista mitään? Harva muistaa mitään elämästään ennen neljättä elinvuotta. Monet alkavat muistaa vasta kuuden-seitsemän ikävuoden jälkeen olleita tapahtumia ja tunnelmia.
Nämä jokaista muistelmakirjailijaa riivaavat kysymykset ja havainnot ottaa esiin hollantilainen psykologian historian professori Douwe Draaisma kirjassaan Why Life Speed Up As You Get Older (alaotsikoltaan How memory shapes our past, Cambridge University Press 2010, alkuteos 2001). Draaisma puhuu erityisesti autobiografisesta muistista, joka on ihmisen läheisin seuralainen. Se kasvaa ihmisen myötä ja toimii eri tavoin eri ikäkausina.
Muisti-tutkijat tuketuvat usein kaunokirjallisuuteen, sillä se perustuu muistamiseen, menneisyyden kuvauksiin ja siellä tapahtuneisiin asioihin ja niiden vaikutuksiin nykyhetkessä. Useiden kirjojen henkilöt tai kertojat myös pohtivat menneisyyttä ja suhdettaan siihen. Kaunokirjallisuus onkin yksi osa inhimillisen kulttuurin ja kokemisen muistia.
Daarisma viittaa kirjassaan useaan kertaan Marcel Proustin, jonka Kadonutta aikaa etsimässä on huima sukellus muistiin, muistamiseen ja ajan kulumiseen. Erityisesti Proustin tapa yhdistää tuoksu ja muisti innoittaa tutkijoita (ja lukijoita!). Proust kuvaa kuinka kastamalla (madeleine)leivoksen palan teehen syntyy tuoksu, joka kuljettaa hänet aina takaisin lapsuuden Combrayhyn, kokemusten ja vaikutelmien ihmemaahan, josta käsin monet nykyisyyden kokemukset ja vaikutelmat saavat kaikupohjan ja merkityksen.
Tuoksun ja muistin yhdistäminen ei ole Proustin keksintö, mutta hän kuvaa sitä tavalla, joka pakottaa lukijan kysymään: onko näin minunkin elämässäni? Voin vastata, että ainakin minun elämässäni tuoksuilla on voimakas muistia aktivoiva vaikutus. Esimerkiksi tietty alkukesän iltayön tuoksu luonnossa (mm. sireenien tuoksu) synnyttää mielessäni aina vastustamattoman yhteyden lapsuuden öisiin perhosretkiin, kun haavien kanssa etsimme hämärtyvässä illassa kiitäjiä ja yökkösiä.
Vastaus Draaisman kirjan otsikon kysymykseen, miksi elämä nopeutuu kun vanhenet, liittyy muistiin ja sen toimintaan. Muistilla on oma logiikkansa ja tahtonsa, se ei ota käskyjä. Kyse on myös uusista kokemuksista ja niiden elämänfilosofiaamme tai elämänkulkuamme muuttavista vaikutuksista esim. uskonnolliset ajatukset, elämänkumppanin löytyminen, työpaikan vaihto). Lisäksi vuosi 10-vuotiaan elämässä on kymmenesosa hänen eliniästään, mutta 50-vuotiaan eliniästä vain viideskymmenesosa.
Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Onko myös niin, että iän myötä me odotamme yhä vähemmän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti