Kesäkirjan pitää olla kevyt, sanotaan. Miksi? Kesällä jos milloinkaan on hyvää aikaa lukea raskasta ja
syväluotaavaa.
Toki jokainen lukee tavallaan, mutta minä pohdin minkä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä
-suomennoksen 10 niteestä ottaisin mukaani mökille. Ensin ajattelin päätyä
osaan numero 9 eli Pakenija. Toisaalta arvelin lukevani osat 8 ja 9 peräkkäin,
ne kun muodostavat tapahtumallisen kokonaisuuden, kertojan suuren rakkauden, Albertinen, pitämisen mustasukkaisuuden vankina
ja lopulta menetetyn rakkauden kärsimykset.
Toisaalta osat 5 ja 6 eli Guermantesin
tie I ja II voisivat myös olla hyvä valinta, erilainen, laveampi, puheliaampi
ja sosiaalisiin rakenteisiin porautuva.
Kadonnutta aikaa etsimässä – varsinkin kun on sen kerran lukenut
kronologisesti läpi – antautuu
luettavaksi mistä osasta vain. Tai vaikka keskeltä kirjaa. Teksti ottaa lukijan oitis pihteihinsä ja sanojen joki vie lastua, onnesta pakahtuvaa lukijaa, kohti
merta, jossa aika löytyy sumuun kääriytyneenä, avautuu ja merkitykset saavat
selityksensä.
Taidan sittenkin tarttua Guermantesin tien ensimmäiseen osaan.
Kyllä, niin teen!
Tähän mennessä tapahtunut: Combray luettu kolmesti, Swanin rakkaus, Paikannimet: paikkakunta kahdesti, kuten myös Jälleenlöydetty aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti