Huh! Olipas mielenkiintoinen kirja, vaikka luin sen toiseen kertaan.
Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suomennoksen viides osa
Guermantesin tie I avautui paljon monipuolisempana ja -ilmeisempänä kuin
muistin. Kirjaan sisältyi myös jakso, jossa kertoja käy kasarmilla. En
muistanut, että se on juuri tässä osassa, joten iloni oli suuri, kun kohtaus
tuli vastaan. Kertojan ystävä Saint-Loup palvelee kasarmilla. Jaksoon sisältyy
verraton keskustelu sotastrategian estetiikasta sekä puhelimen eriomaisuuden
ylistys.
Myös kuvaus Saint-Loupin pariisilaisesta rakastajattaresta (entinen
ilotyttö, jota rakastunut mies ei jollain tasolla halua tunnustaa tai tunnistaa)
on herkullinen.
Kirjan iso jännite on kertojan (nuorukainen vielä) silmitön rakkaus
markiisitar de Guermantesiin (jo kypsässä iässä) ja tämän nimeen ja kaikkeen
kuviteltuun historiallisen ja romanttiseen mitä kertoja ajattelee sen
edustavan. Ranskan suuren vallankumouksen jäljiltä yhteiskunnan luokkajako ei
ihmisten mielestä kadonnut. Pariisin aateliston (hah, kirjoitin sanan ensin
väärin aateloiston!) seurapiirit olivat aikansa sosiaalisen kerman kuohutuspaikkoja,
joihin kirjan kertoja niin mieluusti haluaisi mukaan. Samalla hän analysoi
pirullisen tarkasti ihmisten ja luokkien välisiä suhteita, eikä anna
kuvaamilleen henkilöille armoa.
Eivätkö nykyaikanakin ”seurapiirit” ole tärkeitä – luemmehan niistä
lehdistä jatkuvasti. Nyt ei tarvita aatelisarvoa, vaan riittää trimmattu
ulkonäkö ja osallistuminen Viidakon vähäpukeiset -tosi-tv-hölmöilyyn.
Näyttelijyys ja laulajuus kera juontajuuden oikeuttaa kenet hyvänsä riittävän
tyrkyn kansakunnan rihkamakaapin päälle.
Proustin kertoja kiihkoilee myös Dreyfusin tapauksen kimpussa. Alfred Dreyfus
oli upseeri jota syytettiin vakoilusta saksalaisten hyväksi. Hänet tuomittiin
elinkautisen vankeuteen Pirunsaarelle, mutta uusien todisteiden vuoksi tuomio
livennettiin. Lopulta 1906 Dreyfus vapautettiin kaikista syytteistä ja hän sai
takasin sotilasarvonsa.
Tapaus jakoi Ranskaa ankarasti edellisvuosisadanvaihteen
molemmin puolin (eli vuosina 1894-1906). Ihmiset kiivailuvat puolesta ja vastaan hänen syyllisyydestään. Dreyfus oli juutalainen ja tapauksen käsittely synnytti myös
silmitöntä juutalaisvastaisuutta, jota Proustkin kirjassaan kuvaa. Tapaus vaikutti Ranskan sisäpoliittikaan ja heikensi muun muassa armeijan ja kirkon asemaa.
Dreyfusin tapaus myös auttaa lukijaa sijoittamaan Proustin kirjan tapahtumat historialliseen ajankohtaan.
Jaksan ihmetellä intensiivisyyttä ja aistivoimaisuutta jolla Proust
asioiden ja henkilöittensä kimppuun käy. Hän ottaa kaikki kuvaamansa hahmot
samalla vakavuudella ja tarjoilee lukijalleen verbaalisia ja ajatuksellisia
helmiä yllättävissäkin paikoissa. – Kirjan erityispiirteisiin kuuluu, että
jollakin lukukerralla helmet menevät ohitse tomuna, mutta toisella kerralle
lukija poimii ne talteen kallisarvoisina löytöinä, joita vaalii mielessään.
- - -
Edellisen eli vuoden 2011 Guermantesin tie I -lukukokemukseni tilitys täällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti