Romaani on yleensä
pitempi kuin novelli. Tuskin mitään virallista romaanin sivumäärällistä
määritelmää on olemassa. Romaani on se mitä romaaniksi kutsutaan - yleensä 100
sivusta ylöspäin.
Mutta sellainenkin
käsite on olemassa kuin pienoisromaani. Sen sekoittaa helposti pitkään
novelliin. Tai kertomukseen. Jos julkaisee yhden pitkän novellin (kertomuksen)
omana teoksenaan, sitä voinee kutsua
pienoisromaaniksi.
Vaan tuskin asia näin
yksinkertainen on. Novellimaisen ilmaisun ja romaanimaisen ilmaisun välillä
lienee ero. Myös kertomuksella on eroa novelliin verrattuna. Kyse on
erilaisista kerronnallisista otteista ja sävyistä. Novelli on usein
kamarimusiikkimainen, taiteellisempi kuin romaani, joka voi olla avoimempi tai
rouheampi. Kertomus puolestaan on lähempänä yleiskäsitettä kuin
kaunokirjallista genreä, joskin monet romaanikirjailijat korostavat haluaan
kertoa hyviä tarinoita eli kertomuksia.
Näitä diletanttimaisia
kirjallisuustieteellisiä hajamietteitä huomasin ähkiväni samalla kun pidin
kädessäni Hanna Haurun kirjaa Paperinarujumala (Like). Siinä on 95 sivua,
sivuilla vähän tekstiä ja lyhyitä lukuja. Taittoteknisin keinoin sivuja on
saatu lisää. Itse teksti menisi selvästi pienempään tilaan.
Kustantaja kutsuu
kirjaa pienoisromaaniksi. Jotain sellaista se varmasti onkin. Romaaninen. Pikkuinen romaani.
Itse ”romaani” on
määrittelyistä huolimatta kiinnostava, sillä se kertoo Oulun profetia nimellä
tunnetusta uskonnollisesta herätyksestä, joka vaikutti 1960-luvun alussa. Se
tunnetaan myös nimellä heinoslaisuus, perustajansa Laila Heinosen mukaan.
Paperinarujumalan
tapahtumat muistuttavat historiallisen herätyksen tapahtumia. Päähenkilöiden,
Heinosten sisarusten, etunimet on muutettu arvatenkin, koska Hauru haluaa
korostaa kirjan perimmäistä fiktioluonnetta. Laila ja Aune Heinonen ovat romaanissa Laina ja Liana Heinonen.
Paperinarujumala on
äärimmäisen pelkistetty käytetyn tekstin määrästä lähtien. Tunnelma on tiivis
ja kerronta pääasiassa sisarusten sisäistä puhetta.
Heinoslaisuuden
ydin oli profetiassa, jossa kehotettiin Suomen kansaa tekemään parannus.
Romaanissa kuvataan yliviritty kaupungintalon kanslisti, jolle Jumala puhuu.
Niin ikään kuvataan välähdyksin herätystä ja sen hiipumista. Aikamoinen
saavutus pienoisromaanilta.
Paperinarujumala
todistaa, että lajityyppi tai sivumäärä ei vielä kerro kaunokirjallisen teoksen
laadusta mitään. Paljoilla sanoilla voi peittää sanomisen ohuuden ja vähillä
voi siivilöidä sanomisen painon esiin.
Vähempi voipi
olla enempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti