Aki Salmelan kahdeksas kokoelma Eläimen varjo (Tammi) on velkaa Vanhan testamentin Saarnaan kirjalle ja myös Jobin kirjalle. Elämää ja olemista tarkastellaan saman illuusiottoman puhetavan kautta. Tai ainakin niin minä sen luin, koin ja tulkitsin kera hyppysellisen Herakleitosta ja kaiken virtaamisen eetosta.
Yksinkertaisia asioita -osaston mottolauseeksi Salmela on valinnut André Giden ajatuksen: "Kaikki on sanottu aiemmin, mutta koska kukaan ei kuuntele, meidän on alettava alusta yhä uudelleen." Salmela ei suinkaan toistele vanhoja, mutta liikkuu sillä tavoin ikuisessa, että juuri tätä olen runoudelta kaivannut. Että joku ottaa olemisen sopivan abstraktisti mutta kiinnostavasti runomuodon kohteeksi.
Salmela kirjoittaa: "Asiat eivät pysy, / ne muuttuvat jatkuvasti; // jotkut asiat niin hitaasti, / että niitä sanotaan ikuisiksi."
On runokirjoja, jotka luettuaan tietää, että tuskin tarttuu siihen enää. Eläimen varjo ei kuulu niihin.
P.S. Ensimminen lonmakirja luettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti