Erilainen surukirja

Hannu Mäkelän uusin teos Valo (Kirjapaja) kertoo hänen ja venäläisen toimittajan Svetlana Aksjonovan tapaamisesta, tutustumisesta, rakastumisesta ja kuusi vuotta kestäneestä avioliitosta. Aksojonova kuoli yllättäen 2017.

Kirjan kirjoittaminen on alkanut muutama kuukausi vaimon, kutsumanimeltään Svetan, kuolemasta. Mäkelällä on ollut muistamisen tukena valtava määrä sähköpostiviestejä. Kaikkiaan niitä löytyi vanhalta tietokoneelta vuodesta 2008 lähtien yli 37 000.

Pariskunnan viestinvaihto oli vilkasta, sillä he asuivat kahdessa maassa. Mäkelä kuvaa puolisoiden välistä syvenevää rakkautta. Venäläinen tapa ilmasta tunteita on kirjallinen, jotenkin vanhanaikainen, mutta kokonaisvaltainen. Kirjassa on runsaasti suoria lainauksia Svetan viesteistä.

Mäkelä kirjoittaa suoraan ja vailla turhia selityksiä. Hän on sureva mies, joka neljännessä avioliitossaan tuntuu löytäneen rakkauden sen syvemmässä merkityksessä. Puolisoiden ikäero oli 19 vuotta.

Sveta oli harras ortodoksi ja uskonnon kuvaus saa paljon tilaa. Mäkelä itse katselee vaimonsa uskonilmaisuja etäältä, mutta silti ymmärtäen ja lämmöllä. Hän kirjoittaa pikkuhiljaa tajuavansa, kuinka syvää Svetan suhde uskontoon oli.

Svetan äiti ja veli saavat kriittisen tarkastelun, varsinkin pappismunkkiveli. Venäläinen perhe- ja rooliajattelu törmäävät Svetan toiveisiin päästä joskus elämään Suomeen.

Valo on ennen kaikkea kirja rakkaudesta. Mäkelä kirjoittaa: ”Kun Sveta tuli elämääni, sain kokea rakkauden. Jotain taisin siitä oppia. Kun haluaa toiselle enemmän kuin itselle, alkaa vähitellen voida aina vain paremmin. Rakkaus parantaa, sen tarkoituksena ei ole alistaa, vaan auttaa ja yhdistää.”

Lisäksi Valo on surukirja, erilainen sellainen. Lukijaa ehkä hieman kauhistuttaa, kuinka vähän aikaa Svetan kuolemasta on kulunut ja mies jo purkaa tuntojaan. Mäkelä on kuitenkin ammattikirjailija ja osaa annostella vereslihan ja yleistajuisuuden määrää.

Julkaistu Kotimaassa 30.8.2018

Palmun alla 2

Kanariansaarilla matkalukemisinani oli Mihail Šiškinin teos Kaunokirjoituksia (suom. Vappu Orlov, WSOY 2016). Olen ollut toki selvillä Sveitsissä asuvan Šiškinin kirjallisesta maineesta ja laadusta, mutta en ollut aiemmin lukenut häneltä mitään. Hävettäväää. Niinpä ajattelin ikään kuin sivistää itseäni lomalla.

Kaunokirjoituksia on novellikokoelma, paitsi että minämuotoiset muistelupalat tuntuvat ja maistuvat muulta kuin novellilta. Ne ovat myös kirjan herkullisinta antia. Šiškin kirjoittaa hyvin, nauttivasti. Venäläinen todellisuus on virkistävää, vaikka ankeaa ja karuakin, mutta iänkuisen amerikkalaisen mielenaiseman rinnalle kaipaa jotain muuttaa. Nyt sitä oli tarjolla.

Šiškinin pohdinta kielen merkityksestä niin ihmiselle kuin kirjallisuudelle on Kaunokirjoitusten punainen lanka.

Luin Šiškiniä palmun alla. Maailma tuntui hetken ymmärrettävältä paikalta. - Ohessa kirjan lukemiseen käytetty paikka Maspalomasissa:

Yhteisen historian äärellä

Pitkään minua on kiehtonut Herman Lindqvistin kirja Kun Suomi oli Ruotsi (alkuteos 2013, suom. 2014 Heikki Eskelinen, WSOY) Loman aluksi luin sen. Hieno kokemus, silmiä avartava ja sivistävä.

Suomi oli osa Ruotsia jo ennen kuin edes Ruotsia oli olemassa. Nykyinen Suomi ei olisi sellainen kuin se on ilman yhteistä historiaa. Jos herra kohteli talonpoikia tylysti, se tapahtui lahden molemmin puolin. Ruotsi ei kohdistanut suomalaisiin mitään erityisiä sortotoimia, miksi olisikaan, sillä samaa valtakuntaa oltiin ja samaa kuningasta seurattiin.

Lindqvist kirjoittaa journalistisen sujuvasti ja heittää sopivasti anekdootteja väliin. Ehkä hän oikaisee joitain historiallisia tapahtumakulkuja, mutta kokonaisuudesta tulee ymmärrettävä. Arvatenkin se on kirjoitettu ensisijaisesti ruotsalaiselle yleisölle.

Kirjan alatosikko kuuluu: Valtakunnan hajottamista edeltäneiden 700 vuoden historia.

Sotaisaa ja ajoin hyvinkin sekavaa oli Ruotsin nousu suurvallaksi ja lopulta romahtaminen nykykokoon. Suomen menettäminen Venäjälle 1809 on kirjan mukaan pitkälti Ruotsin omaa syytä, muun muassa sotilaallisen näkemyksen ja tarmon puutetta. Valtakunta oli syönyt  omat mahdollisuutensa. Historia teki ratkaisunsa.

Erinomainen aloitus kirjakesä(loma)lle!