Bye, bye, King

Kirjallista muuttoa, osa 5

Raskain sydämin päätin laittaa Stephen Kingin Musta Torni -sarjan seitemän osaa kiertoon. Olen lukenut puolitoista osaa ja sitten hyydyin, vaikka King-fani muutoin olenkin ja luen miltei jokaisen uuden  romaaniin. Lisäksi Mustan tornin perusidea on kiinnostava: yhdistää lännenelokuva (italowestern) ja Taru sormusten herrasta kingiläisiin mausteisiin...

Kill your darlings. Niin se menee kirjapeijaisissakin. Jostain on pakko luopua ja silloin tulilinjalle joutuvat ensimmäisinä kirjat, joita ei tajuttavissa olevaan tulevaisuuteen aio lukea. Tosin tajuamatonkin tulevaisuus saapuu ja silloin saattaa tulla Mustaa tornia ikävä. Ehkä niitä saa sitten kirjastosta (ehkä kirjastoja vielä silloin on).

Laitan myö sylillisen muita Kingejä jakoon. Mutta Uinu, uinu, lemmikkini kuitenkin pysyy kirjahyllyssäni. Missä on kirjojen hautausmaa, jonne voi heittää poistetun (kuolleen) kirjan ja se eräänä päivänä tulee uutena vastaan…?

Synkissä mietteissä kirjaharvennuksessa huhkien.

P.S. Kingin ongelma on myös kirjojen fyysinen koko, ne ovat tiilliskiviä miltei jokainen.

Tässä aikaisempia King-postauksiani:

Traumaattinen salamurha

Painajaisten ja kirjoittamisen oppitunteja

Ongelmana Päätalo

Kirjallista muuttoa, osa 4

Kaamea projekti jatkuu. Kävin toisen kirjahyllyn kimppuun (siinä on lasiovet, joten pölyä leijailee huomattavasti vähemmän kuin muiden hyllyjen kohdalla). Silmiini osui Jenni Janatuisen toimittama Kunnioitettu herra mestari (Johnny Kniga 2006), joka sisältää ihailijakirjeitä Kalle Päätalolle vuosilta 1958-1985. Kirja on tullu arvosteltavaksi työpaikalleni ja sittemmin unohtunut hyllyyni. Hyvä tarkoitukseni oli kirjoittaa kirjasta, mutta…

Laitanko kiertoon vai säilytänkö?

Säilytän, sillä säilytin kolme omistamaani Päätalon romaania – perinnöksi saatuja, ja joista olen lukenut yhden, Mustan lumen talven (1969).

Päätalossa on jotain samaa pitkää ja sitkasta tyyliä kuin vaikka Volter Kilvessä ja Marcel Proustissa. Tekstille on annettava aikansa ja mahdollisuutensa. Nettisäntäilyyn adaptoitunut sielu ei sellaista kestä.

Kilven Alastalon salissa minulla on e-kirjana. Nyt toivon, että olisi monta muutakin kirjaa Sony Readerini uumenissa.

P.S. Onko normaalia lukea nykyaikana Päätaloa?

Prosentit peliin

Kirjallista muuttoa, osa 3

Haa, ensimmäinen kirjahylly syynätty. Tavoitteena oli 25 prosenttia pois, mieluiten enemmän. Jaoin kirjat kahteen kasaan: säilytettävät ja hyvästeltävät.

Lopputulos oli masentava. Alle 20 prosenttia valikoitui hyvästeltäviksi, ehkä 15 prosenttia. Huh, kuinka vaikeaa. Luopua nyt omista ystävistä, pitkäaikaisista elämänkumppaneista ja sielun sisarista.

Helpointa on luopua uusista dekkareista, jotka on lukenut kerran, ja joihoin ei ajatellut palaavansa. Äsken laitoin jäähyväispinoon Tapani Baggea, Markku Ropposta ja Jarkko Sipilää. Kelpo kirjoittajia kaikki, erityisesti Sipilän Takamäki-kirjoista olen pitänyt - yhden olen ostanut e-kirjankin.

Paradoksaalista kyllä, vaikeinta on luopua vahoista kirjoista, joista ei ole lukenut kertaakaan, mutta joiden hankintaan liittyi jotain erityistä. Kyse on sivistyksen verhon rakentamisesta, miksei myös sivistyksen talon pystyttämisestä. En ole vielä kuullut sähkökirjasivistyksestä.

Myös perintönä saadut kirjat isovanhempien kirjahyllystä hehkuvat outoa nostalgiaa. Niistä luopuminen arveluttaa eniten, tuntuu suorastaan muiston häpäisyltä.

Vaan ei auta itku kirjamarkkinoillakaan. Paras kovettaa mielensä ja tehdä karsintaa tylyllä kädellä.

Lenkkeilijän runot

Kirjallista muuttoa, osa 2

Kirjahyllyn harvennuksen alkumietinnässä käteen osui Anja Erämajan Töölönlahti (WSOY 2013) Hauskaa, kierrän itsekin kyseistä lahtea ja niin näkyy tekevän juosten myös kertojaäänikin. Siitä tekstin rytmi.

Tunnistettavat paikat tekevät runoista kiinnostavia, vaikka sisällöstä ei aina saisikaan kiinni tai kielen avulla tehtyjen sisäisten ja ulkoisten havaintojen osuvuus, assosiatiivisuus ja merkitys eivät aina kolahtaisikaan. Vaan tämä on kaiken runouden perusdilemmaa: osua yleisesti yksityiseen.

Taitavasti rakennettu teksti on tiheä ja vapaa. Se puhuu kenelle haluaa. Ja kenellä on korvat kuulla.

Kirja on jaettu kolmeen osaan Syksyyn, Talveen ja Kevääseen. Prologiruno paikantaa aikaa.

”Täsmällisiä ovat vain kellot. / Minun aikani sinun aikasi kainalossa, / sinun pitkä sekuntisi minun sydämessäni, / vanhan auringon vastavalossa ajan rönsyt.”

Töölönlahti sai Nihil Interitin teospalkinnon. Lisäksi Helsingin kirjailijat ry. valitsi Anja Erämajan vuoden 2014 helsinkiläiskirjailijaksi.

Isä meidän Stadissa

Kirjallista muuttoa, osa 1.
Muuttopuuhilla on kirjallisia sivujuonteita ja suvantoja. Kaapien kätköistä ja paperikaojen uumenista löytyy kiinnostavia  välähdyksiä, joita jää pähkäilemään ja nostalgian tomua haistelemaan. Kuten tämä slanginnos, jonka tein 10.10.2009 Kallion kirkossa pidettyyn slangi-iltaan.

MEIDÄN FAIJA
Sä faija meijän, ketä oot taivaas
Kaikkee pyhää sun nimelles
Sun valtakuntas saa tulla
Sun tahtos saa tapahtuu
nii tääl alhaalla ku siel ylhäälläki
Stikkaa meikäläisille jokapäiävänen safka
Stikkaa samaan tapaan meijän synnit
anteeks, ku meki stikataan niille,
ketä fragaa meitä vastaan
Älä pistä meitä hankalaan saumaan,
vaan roudaa aina paha veks
Sun on valtakunta & styrkka & glooria.
Aamen.

Pakon edessä

Tätä olen pelännyt ja samalla toivonut. Asunto myyty ja edessä muutto - sekä kirjahyllyn harvennus. Kaikki painotuotteet eivät mahdu mukaan. Joukossa on kirjoja, joita en ole lukenut, enkä tule lukemaan ja kirjoja joiden olemassaolosta en edes tiennyt.

Nyt paikoin kahdessa rivissä olevat kirjat päätyvät uudessa asunnossa yhteen riviin, harvennettuna joukkona tosin.

Mutta mikä lähtee, mikä ei? En tiedä vielä. Seuraavat kaksi kuukautta tulevat olemaan bibliofiilisen surutyön aikaa.

Toisaalta ajatus ”turhanpäiväisestä  sivistyksellisestä painolastista” vapautumisesta  on virkistävä.

Koti ilman kirjahyllyä on kuin talo ilman aitan polulla astelevaa kiinteistövälittäjää…

Nopea vilkaisu kirjahyllyyn paljastaa ensimmäisten lähtijöitten nimet (olen pahoillani, mutta jostain on pakko aloittaa): Hannu Luntila In memoriam, Jari Järvelä Zombie ja Markku Ropponen Kuhala ja hautausmaan risteys. Näistä kolmesta olen lukenut vain Ropposen.

Huh, tuntuu kuin tekisi jotain ihme tappolistaa.

P.S. Vilkaisin - mitä ei koskaan pitäisi tehdä kun harventaa kirjahyllyä! - Luntilaa ja muistokirjoitusromaani saattaa sittenkin pelastua.