Jouluevankeliumi Stadin slangiksi

1 Sillon Augustus, joka oli niinku keisarina, anto käskyn, ett jengin koko valtakunnas tarvii pistää sille verot.
2 Tää oli eka kerta ku se verotti ja sillon tää Kvirinius oli Syyrias dirikana.
3 Kaikki jengi lähti hoitaan hommat verovirastoon, jokanen omaan stadiinsa.
4 Niin toi Joosefkin lähti Galileasta, Nasaret-Citystä, ja meni kynittäväks Juudeaan Daavidin stadiin, koska se kuulu Daavidin porukoihin.
5 Se tsöras sinne yhdessä Marian, sen gimmafrendin kanssa, ketä venas beibii.
6 Ja ku ne oli siellä, se Maria alko synnyttää.
7 Se oli sen eka, ja se oli kundi, siis se skidi. Maria pisti sille kapalot ja duunas sen seimeen, koska ne ei päässy paikalliseen moteliin ku se oli ihan täys.
8 No, siellä lähellä oli jotain ihme paimenii yöllä tsiigaan niiden elukoita.
9 Ja äkkiä niiden edessä stondas Herran enkeli ja Herran lysis ympäröi ne.
10 Mutt se enkeli alko heittää läppää: "Ei mitää hämminkii hei. Mä ilmotan teille karseen ilon, ja se koskee koko jengii.
11 Just tänään teille on Daavidin stadissa syntyny Vapahtaja. Se on Kristus.
12 Tää on teille niinku merkkinä: se skidi bunkkaa seimessä pamperseissa."
13 Ja samalla hetkellä enkelin ympärillä oli tosi hevi taivaallinen sotajengi, ketä präis tö Loord ja sano:
14 "Jumalan on kunnia ylhäällä ja rauha täällä alhaalla meikäläisten joukossa, ketä se diggaa."
15 Kun enkelit siit sitt silpas takas taivaaseen, paimenet funtsi: "Lets kou to Piitlehem. Siellä me nähdään, mikä homma tää oikein on, tää mistä Herra meille kerto."
16 Ne lähti kiitään ja löysi Marian ja Joosefin ja sen skidin, ketä bunkkas seimessä.
17 Ku ne näki tän, ne kerto kaiken mitä ne tiesi skidistä.
18 Jokanen, ketä kuuli paimenten jutut, oli ihan ulalla.
19 Mutt Maria stikkas kaikki sanat ja happeningit sydämeensä ja funtsi siellä näitä juttuja.
20 Paimenet lähti takas ja ne kiitti mennessään Jumalaa siitä, minkä ne oli kuullu ja mitä nähny. Kaikki oli just niin siistii ku niille oli sanottu

*
Alun perin oheinen teksti ilmestyi jo 1997 Askel-lehden joulunumerossa. Hieman korjailtu versio ilmestyi 2004 kirjassani Luukkaan evankeliumi slangiks skrivattuna (Kirjapaja). On ollut ilo seurata käännökseni elämää erilaisilla verkkosivuilla ja julkaisuissa. Useinkaan nimeäni ei mainita ja se on ihan ok. Tunnen olevani haamukirjoittaja, mikä on mielestäni hieno positio :) Uskowaisten tawarahan on yhteistä. - Tosin jouluevankeliumin slanginnuksia ovat julkaisseet muutkin. - Ohessa tuore Kotimaa24:n video allekirjoittaneen äänellä luettuna:

Kun haastateltava joutui vaikeuksiin

Koska nimeni mainitaan Eero Junkkaalan tuoreessa kirjassa Viides herätysliike (Kirjapaja), sallittakoon pari sanaa. Ensinnäkin kirja oli ilo lukea. Kiinnostava kertaus ja oivaltava tarkennus tapahtumiin, joista oman henkilöhistorian kautta muistaa osan tai luulee muistavansa.

Omat hengelliset juureni kun löytyvät osin femmojen organisaatiorakenteesta, kansanlähetyksestä. Olipa ensimmäinen media-alan kesätyöpaikkani Uusi Tie –lehdessä. Sittemmin tieni on kulkenut mutkitellen hieman muihin suuntiin, mutta eivät nuoruuden kokemukset mihinkään poistu.

Mutta asiaan. Junkkaala kertoo luvussa Yhteistyötä evankeliumin vuoksi haastattelusta, jonka hänestä tein 26.9.2003 ilmestyneeseen Kotimaahan. Lehden kannessa oli kuva (Timo Merensillan ottama) Junkkaalasta seisomassa liikenteenjakajassa Unioninkadulla, lähellä siloista työpaikkaansa Suomen Teologista Instituuttia. Taustalla näkyi raitiovaunu: ”Eero Junkkaala on valinnut yhteistyön linjan. Naispappeuden vastustajat tienhaarassa?”

Haastattelussa Junkkaala kertoi, että tekee yhteistyötä naispappien kanssa, myös alttarilla. Minusta hänen perustelunsa oli hyvä ja vastaansanomaton. Junkkaala halusi opettaa ja puhua Raamatusta eikä rakentaa turhia esteitä tämän perustehtävän eteen. Kielteinen suhtautuminen naispappeihin olisi sulkenut ovia seurakuntiin.

Luonnollisesti Junkkaala sai lunta tupaan ja toverien tylytystä. Vahat ystävät jopa käänsivät selkänsä.

Myöhemmin Junkkaala on henkilökohtaisesti kiitellyt minua vuoden 2003 haastattelusta – ja tekee sen kirjassakin: ”…sillä vaikka se aiheutti voimakkaita reaktioita, koin asian esilletulon hyvänä. Siinä oli jonkinlainen ”totuus tekee vapaaksi” -vaikutus.”

Muistan jutun tekemisen varsin hyvin. Tein sen yhdessä Johannes Ijäksen kanssa. Siihen haastateltiin muitakin järjestöjohtajia (miehiä). Eräs heistä saatiin kiinni mökkisaunasta, löylyhuoneesta. Hänen vaimonsa vei kännykän sinne - haastattelu annettiin kuitenkin saunan kuistilla.

P.S. Kerran toisen haastattelun yhteydessä Eero Junkkaala sanoi, että aina kun haastattelija olen minä, hän joutuu vaikeuksiin. Tämän otin suurena kiitoksena, millaiseksi Junkkaala sen varmaan tarkoittikin.

P.P.S. Suosittelen Junkkalaan kirjaa kaikille, jotka kokevat halua olla ehdottomia. Voi olla perinteisellä tai konservatiivisella kannalla monista kirkon asioista, mutta pitää silti keskusteluyhteyden luontevasti ja rakentavasti auki. Kaikki ei ole ihan niin yksivakaata kuin opillisten silmälasien läpi katsova luulee.

Runoelma fillarin satulassa

Osallistuin luokkatapaamiseen. Ylioppilaskeväästä oli tullut kuluneeksi huikeita pyöreitä. Porukan kutsui pienellä viiveellä koolle Tero, joka yllättäen lahjoitti jokaiselle osallistujalle kirjan. Terolla oli jokin yhteys minulle ennen tuntemattomaan Aviador-kustantamoon, joten lahjakirjat olivat kaikki sen satoa. Aviadorin osoite vie Nurmijärven Rajamäelle.

Minulle lankesi Jukka Koskelaisen runokirja – liki runoelma – Idän ympäriajo (2016). Koskelainen toki on tuttu aikaisempien kirjojensa kautta. Hätkähdin, että nimimies julkaisee nimettömän kustantamon kautta tuoretta tavaraa. Se kertoo runouden julkisaattamisen hankaluudesta. Eikä tämä ollut piikki Aviadorin suuntaan, päinvastoin (omasta sivistymättömyydestäni tässä on kyse).

Muutama päivä luokkatapaamisen jälkeen huomasin, että Hesari noteerasi Koskelaisen fillarirunoelman (se on siis olemassa!). Sillä polkupyöräilystä tekstissä on kyse, pyörälenkistä itäisessä Helsingissä. Tai pikemminkin pyöräily on kehyskertomus, jonka varjolla Koskelainen pääsee havainnoimaan ja runoilemaan ohitse kiitävästä elämästä ja sen hämmästyttävyydestä.

Minusta ajatus pyöräilystä ohitse vilahtavien runohavaintojen taustalla on mainio ja auttaa lukemista: ”…ketjut rutisevat, pilvet ovat paremmassa / öljyssä, / karkaavat kohti kaukaista laaksoa Kontulan takana…”

En ole lukenut Idän ympäriajoa alusta loppuun, vaan sieltä täältä poimien ja ympärilleni katsellen, selailleen, pakottomasti. Vähän niin kuin fillariretkellä kesän vielä hyräillessä.

Yllättävä kirja, yllättävä ilo. Kiitos, Tero.

Kuva kirjasta ja sen tekijästä

No niin. Se on siinä. Lämpimäiskappale tekijän käsissä.

Kirja tuli painosta!

Sain kustantajalta viestin. Mukana oli kuva. Kirja on tullut painosta. Adventista ramadaniin. Jännittää, vaikka en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Kustantaja lähettää tekijänkappaleet, joita tulee seitsemän per nokka, kun meitä tekijöitä on kolme.

Uskon, että kirjamme lankeaa hyvään maahan, sillä aika on kypsä monikulttuurisuuden ja -uskontoisuuden vastaanottamiselle ja ymmärtämiselle.

Adventista ramadaniin on esillä Helsingin kirjamessuilla 27.10. klo 12 Minna Canth -lavalla. Esittelemme siellä kirjaa ja keskustelemme suomalaisista eri uskontojen juhlista.

Lue lisää Juhlablogista

Kuusi kisaa taas

Kuusi kirjaa tavoittelee Vuoden kristillinen kirja 2016 palkintoa. Valinnan tekee Helsingin kirjamessuilla päätoimittaja Mikael Pentikäinen.

Turun kirjamessuilla julkistettu lista ei välttämättä herättänyt tänä vuonna suuria tunteita. Jotenkin itsestään selvää satoa. Lisäksi en ole lukenut niistä yhtään - valittaen tunnustettakoon - mikä selittänee innottomuuttani. En osaa kiivailla kenenkään puolesta – kertookohan se minusta vai kilpailusta. Veikkaan, että minusta. Ehkä vähän myös kilpailusta.

Tänä vuonna mukana on vain Kristilliset kustantaja ry:n jäsenjärjestöjen kirjoja. Mistään linjauksesta tuskin on kyse. Aiempina vuosina finalisteissa on ollut myös yleiskustantamojen kirjoja.

Tämmöistä tavaraa on tarjolla: Tommy Hellsten: Tähän olen tullut – Kirja merkityksen löytämisestä, Kirjapaja,  Jouko Ikola: Hyvyyttä on, Kirjapaja, Saara Kinnunen: Isän kaipuu, Perussanoma Oy, Leevi Launonen ja Elina Rautio: Koetelkaa kaikki – Suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin, Aikamedia Oy, Juho Sankamo: Israelin kuninkaiden maailma, Perussanoma Oy, Lauri Thurén: Raamatun käyttöohje 3 – Suuresta Jumalasta ja pienistä ihmisistä, Karas-Sana Oy.

Sokkona valitsisin voittajaksi joko Hellstenin tai Launosen ja Raution kirjan, vaikka siinä näkövinkkeliksi - niin olen lukenut Antti Bergin Kotimaahan kirjoittamasta arviosta - kampeaa vapaakristillinen ajatustapa.  Luulen, että Pentikäinen taipuu Hellsteniin.

Vuoden kristillinen  kirja -kilpailu tuo julkisuuteen kirjallisuutta, joka muuten tahtoo jäädä katveeseen ja erityisyleisön herkuksi. 

Tuttu mies palkittiin

Vihdoinkin. Kirjallisuuden Nobel annettiin tekijälle, joka on entuudestaan tuttu. Ei tarvinnut etsiä hakukoneilla jälkiä voittajasta. Omasta päästä löytyi kuin apteekin hyllyltä. Silti, Bob Dylan yllätti, ainakin minut.

En voi sano lukeneeni Dylania, mutta kuunnelleeni senkin edestä. En toisin kauheasti viime vuosina, mutta aikoinaan toki. Dylanin tuotannon tunteminen kun on välttämätöntä modernin populaarikulttuurin yleissivistystä. Palkinto muistutti, että runoutta voi olla muuallakin kuin runokirjoissa.

Dylanin albumeista erityisesti on jäänyt mieleen John Wesley Harding, joka ilmestyi jo 1967. Myös uskonnollisen vaiheen kappaleissa 70-80-lukujen vaihteessa on muutama korvamato, kuten Man Gave Name All The Animalas ja vimmainen You Gotta Serve Somebody.

Se palkinto tiesi paikkansa, sit´ eipä kieltää voi. Erästä toista tunnettua runoilijaa mukaillen.