Lohduton isän ikävä

Kesäloman alussa poikkesin Aleksanterinkadun Suomalaiseen. Päätin, että ostan kirjan, joka alkaa tuntua siltä, että tuon haluaisin lukea. Mitään erityistä teosta ei ollut etukäteen mielessäni, paitsi ettei ehkä dekkaria.

Elämäkerta-hyllyn luona katseeni kiinnittyi Otto Gabrielssonin Rikkaruohoon (S & S, käsikirjoituksesta suomentanut Laura Kulmala). Siitä olin lukenut ja nähnyt jonkun haastattelupalan telkkarissakin. Vilkaisin kirjaa, se alkoi oivasti. Kyse olisi jäähyväiskirjeestä.

Isän ikävä on ollut yksi terapeuttien ja psykologien (sekä teologien) suosikkitermi. Se on myös monen ihmisen oma aito kokemus. Veri on vettä sakeampaa, mikä saa ihmiset kadonneen (useimmiten isän) omaisen jäljillä.

Gabrielsson on kirjailija-kultuurihahmo Jörn Donenrin avioton poika Ruotsissa. Ei ehkä ole modernia puhua enää aviottomista lapsista, mutta se on olennainen osa Gabrielssonin pitkää kirjettä isälle, isäsuhteen elämäkertaa ja tilitystä.

Donner tuli omissa muistelmissaan nimittäneeksi Gabrielssonia  erehdykseksi. Surullinen juttu, jota Rikkaruohossa käsitellään alusta loppuun. - Kirjan ruotsinkielinen nimi Vildhavre on kirjaimellisesti Hukkakaura eli jotain joka näyttää oikealta mutta on turha, hyödytön.

Gabrielsson kaipaa isän hyväksyntää ja huomiota. Kumpaakin on tarjolla nihkeästi, jos lainkaan. Poika janoaa isänsä luo. Koko kirja on tämän kaipuun jopa kiusallista, takertuvaa kuvaamista. Isä-Donnerista piirtyy kuva itsekeskeisenä työnarkomaanina ja menneen ajan niljakkina.

"Emme miloinkaan löytäneet toisiamme. En tiedä, rakastitko minua koskaan. Tuskin tiedän sitäkään, rakastinko minä sinua. Ainakin tein aviottomana poikanasi pari rehellistä yritystä. Emme koskaan kohdanneet, emmekä toivottavasti kohtaa myöskään mullassa, meressä, taivaassa tai muussa hahmossa seuraavassa elämässä", Gabrielsson kirjoittaa post mortem -jälkisanoissa.

Hyödyllinen lukukokemus.

Kesäloma vaatii kirjoja

Taas on aika sukeltaa pinnan alle.

Ei muuta kuin kirjat pinoon ja aloitetaan pällimmäisestä. Lomalukemista. Joukossa yllätyksiä ja ei-niin-ajankohtaisia. Vanhempikin kirja käy hyvin, jopa paremmin kuin painomusteelta tuoksuva.

Kuvassa menossa kirja numero kaksi. Palaan yksityiskohtaisemmin kesäkirjasatoon lähiaikoina. Tämänhetkisen arvioni mukaan saan luettua viisi kirjaa riippuen toki niiden paksuudesta - Markus Leikolankin (1000 sivua) on pinossa.

Kirjoittamisesta syntyy ääni

Kirjoitan paljon, niin työkseni kuin muutenkin. Etätöissä ollesani olen kirjoittanut myös käsin mustekynällä. Havahduin siihen, että paperille kirjoitettaessa syntyy ääni. Kuuntelin tarkkaan. Se tuntui miellyttävältä, rentouttavalta ja auttoi ikään kuin keskittymään siiheen mitä kirjoitti. Oikeanlainen kirjoittamisesta syntyvä ääni saattaa jopa pakottaa kirjoittamaan paremmin - ehkä.

Kokeilin kirjoittamisen ääniä erilaisilla kynillä. Kuvassa ylhäältä alas:

Mustekynä, medium-terä
Mustekynä, fine-terä
Kuulakärki- eli kuivamustekynä.
Rolleri- eli mustekuulakynä
Lyijytäytekynä

Miellyttävin ääni syntyi mustekynillä. On makuasia kumpi on miellyttävämpi, m- vai f-terä. Jälkimmäinen "raapii" hieman enemmän, m-terä krahisee mukavasti. Kaikista kynistä lähtee kyllä ääni, rollerista vienoin (johtuu vetisestä luistavuudesta). Paperin laatukin vaikuttaa ääneen.

Kirjoituskonella hakatessa aikoinaan se vasta ääni syntyi, pauke ja räminä, mutta niin syntyy tuetokoneen näppäimistöstäkin, rapina tai tömähdys. Kännyköiden kirjoitusäänet sen sijaan ovat keinotekoisia.

Kuuntele kirjoittamisesi ääntä.

Joogan pitkä historia ja monet kasvot

Uskontotieteilijä-toimittaja Matti Rautaniemi tekee kirjallaan Joogan historia (Basam Books 2020) suuren palveluksen suomalaisille joogan harrastajille. Kyse on 2015 ilmestyneen Erakkomajoista kuntosaleille kirjan toisesta, noin sadalla sivulla laajennetusta painoksesta.

Mutta kuten aina aate- ja uskontohistoriasta puhuttaessa, kehityskulut eivät joogankaan kohdalla ole yksiselitteisiä ja vaikutussuhteet ovat usein ristiriitaisia. Joogalla jos jollain on monet kasvot ja pitkä historia.

Kirjoitin aiheesta Kotimaa24-verkkosivulle. Lue juttu:

Kirja-arvio: Joogan taustoista tarvoitaan tietoa, sillä kaikki ei ole sitä, mitä sen väiteään olevan

Rautanimen kirjassa on hyvää mm. se että siinä nostetaan esiin joogan ristiriitaiusuuksia ja kerrtotaan myös väärinkäytöksistä, joita joogakulttuurissa esiintyy (esimerkkinä tapaus Bikram - josta on tehnyt kiinnostava tv-dokumenttikin).

Kuva: O.S. Joogamatoja kuvattuna Joogafestivaaleilla

Kolme väriä

Olen kirjoittanut ja toimittanut kirjaa. Käsikirjoitus on pari viikkoa sitten lähtenyt kustantajalle. Saa nähdä, mitä korona- ja taloustilanne tekevät kustannustoiminalle ja julkaistavien nimikkeiden määrälle. Olen huolestunut, sillä muistan 1990-luvun alun.

Kirjoitin omia tekstejäni kirjaan aluksi pääosin mustekynällä. Käytin kolmea eri väriä. Ensin violettia, sitten sinistä (midnight blue) ja lopuksi vihreää (irish green). Värillä ei ollut valiä sisältöön, mutta tunnelmaan toki. Violetti ja vihreä tuntuivat pirteämmiltä, keskiyön sininen hieman tavanomaiselta, mutta myös hauskasti vanhanaikaiselta.

Yhtä kaikki, mustekynä on yhä erinomaisen käyttökelpoinen esine, varsinkin jos haluaa luoda suhteen kirjoittamiseen toimintona.

PS: Olen jäsen kolmessa Facebookkin mustekynäryhmässä. Suomalaisella ryhmällä on hieman pitkä nimi Fountain Pens Finland - täytekynät, mustetäytekynät ja mustekynät

Pakko tunnustaa pettymys

Tehdään tämä heti selväksi: Pajtim Statovcin Bolla (Otava) on hieno romaani. Hyvin kirjoitettu kuin mikä. Ilo silmälle ja mielelle. Varmasti Finlandiansa ansainnut.

Sitten toinen näkökulma: olin pettynyt. Ensisijaisesti omaa syytäni, sillä etukäteen olin lukenut romaanista paljon ja saanut siitä kuvan paljon isompana ja teemoiltaan laajempana ja kantaaottavampana kuin miten sitten osoittautui. Ajauduin lukemaan Bollaa viimekädessä balkanilaisen homoseksuaalisen miehen vaikeuksien ja identiteetin kuvauksena (toki muitakin teemoja oli, mutta tämä nousi minulle päälimmäiseksi - esimerkiksi käärmesymboliikasta en oikein saanut otetta, tuntui päälleliimatulta). Käsittääkseni teema on tuttu jo Statovcin aiemmasta tuotannosta.

Yhtä kaikki, hyvä että ostin kirjan ja luin sen - kuten varmaan luen myös Statovcin tuotantoa jatkossakin.

Kirjoittamisen uusi taso

Olen jo parin vuoden ajan kirjoittanut kotioloissa omaksi ilokseni mustekynällä, siis sellaisella "vanhan ajan mustekynällä". Tosin sen verran moderni kynä on ollut, että siinä on mustesäiliönä patruuna ja ulkonäkö kuin missä tahansa trendikynässä. Sain kynän lahjana.

Lahjakynä (Lamy Lx) oli kuin porttiteorian huume. Kiinnostuin asiasta. Jäin koukkuun. Jokin mustekynän kirjoitustuntumassa innosti vuosikymmenten jälkeen. Tuntuma on erilainen kuin kuulakärkikynässä tai mustekuulakynässä (rolllerissa).

Pitkään olen myös haaveillut niin sanotun paremman mustekynän hankkimisesta. Tarjonta on laajaa, ei tosin Suomessa, mutta maailmalla ja netissä senkin edestä.  Mahdollisuus osui kohdalle kun liike, jossa myytiin myös saksalaisia Montblanceja, lopetti ja näin ikkunassa olevat alennusprosentit: 30-70. Tosin jos lähtöhinta on riittävän korkea, ei edes huomattava aleprosentti tee ostoksesta halpaa. Manittakoon, että ostamani kynä on kyseisen arvobrandin "edullisen" tuotesarjan StarWalkerin edullisin mustekynä. Varmaan vähän kuin A-sarjan Mersu...

No nyt tuli jo ensimmäinen mustepatruuna käytettyä. Niitä on  paketissa kahdeksan. Musteen väri on "kekiyön sininen". Aika sukkelaan patruuna myös kului. Kirjoitustuntuma kynässä on pehmeä, samettinen, jotenkin ylellinen. Tosin M- eli mediumterä antaa aika paksun jäljen, siihen on pitänyt totutella.

Ovatko ajatukset parempia jos ne kirjoittaa paremmalla kynällä? Eivät tietenkään, mutta jos kirjoittaa paljon käsin, antaa arvoa myös kynille ja sille tuntumalle, mikä syntyy terän ja paperin kohtaamisesta. Siihen ne ajatukset on tarkoitus kylvää, idättää ja saada tekemään hedelmää.