Haa! Hurraa!
Muutosta uuteen asuntoon on kulunut hieman yli vuosi. Suurimmaksi muuttotappioksi laskin kadonneen lukulaitteeni, Sony Readerin. Mutta. Nyt tapahtui ihme ja onni. Se löytyi! Pienestä purkamattomasta muuttolaatikosta, jossa oli muun muassa partavettä ja päällimmäisenä valokuvia. Hyvin oli laite piilotettu.
Napsautin koneen auki ja kas, vielä siinä oli virtaa.
Harmi, ettei Sony enää tee lukulaitteita. Minulla kuitenkin on vielä yksi toimiva, katoavaa teknologiaa tosin.
Aikaisemmat lukulaitevalitukseni täällä:
Lukulaite kadoksissa
Jää Hyvästi, Sony Reader!
perjantai 10. heinäkuuta 2015
keskiviikko 8. heinäkuuta 2015
Melkein pakko mennä
Juha Ikosen Ajo (Otava) on kummitellut pitkään pöydän kulmalla. Lomalla
päätin tarttua siihen. Hyvä päätös, vaikka alku vaikuttikin jotenkin
väkinäiseltä. Mutta erillisten tarinoiden kudonta jatkui ja niiden välinen
yhteyskin alkoi selvitä.
Ikään kuin Heljällä, Sinikalla ja Ainolla, kaikilla kirjan kolmella
naisella (päänäkökulmat), ja Onnilla ja Joukolla, kahdella miehellä
(sivunäkökulmat), olisi kaikilla ollut jokin kaipuu pois vallitsevasta johonkin
toiseen. Mutta kovin yksiselitteistä tämä ajo-teoria ei ole, siis että
ajolähtö, pakko mennä.
Ajosta jäi kuitenkin vaikutelma hyvin kirjoitetusta romaanista, jossa
liikutaan 1960-luvulla ja nykyajassa. Kirjaa alkaa sillä kun Rollarit soittivat
Suomessa 1965.
Nyt Ajon lukemisesta on kulunut viikko. Ei se kesän ehdoton lukukokemus
varmaan ollut (ole, sillä vielä on kesää jäljellä). Kannattava kirjallinen
paneutuminen kumminkin.
Olen jo aloittanut seuraavan kesäkirjan, novellikokoelman, vai pitäisikö
sanoa nobellikokoelman – puhun nimittäin Alice Munrosta.
Tunnisteet:
Ajo,
Alice Munro,
Juha Ikonen,
novellikokoelma,
Rollarit,
romaani
torstai 25. kesäkuuta 2015
Matkalla tähtiin
Tauno Palo lienee tunnetuin suomalainen miesnäyttelijä.
Hän esiintyi liki sadassa elokuvassa ja teki pitkän päivätyön
Kansallisteatterin näyttelijänä. Hän syntyi 1908 ja kuoli 1982. Palon
muistelmat Käsi sydämellä (Tammi) ilmestyivät 1969, hän oli juuri
täyttänyt 60 ja katsoi elämänkulkuaan jo seesteisen joviaalisti.
Jostain syystä
kesämökkini kirjahyllyssä oli tuo Aino Räty-Hämäläisen toimittama
muistelmateos, vuoden 2008 pokkaripainoksena tosin. Luin sen aikani
kuluksi ja omaksi ilokseni. Kiinnostavaa oli kuulla kuinka työläispoika Tauno Brännäsistä
tuli näyttelijä Tauno Palo (lyhyen aikaa myös Paloniemi).
Muistelmat on
hyväntahtoista juttelua, piikkejä ei jaeta eikä itsekritiikki ole repivää. Jää
tunne, että Palo on kuin kuva valkokankaalla, näkyvä, mutta saavuttamaton.
Maineensa vanki siis. Toki muutamia koskettavia elämänvaiheita tulee esiin,
kuten veljen kuolema - mikä liittyy nyrkkeilyharrastukseen. Palo ilmoittaa
selvin sanoi ettei ymmärrä koko lajia, varsinkaan amatöörinyrkkeilyä, sillä
siinä on kyse samasta asiasta kuin ammattilaisnyrkkeilyssä, mutta siitä että
ottaa turpiinsa ei saa edes palkkaa.
Teatterikaskuja ja
-sattumuksia riittää. Perheistään Palo kertoo myös, mutta ei varsinaisesti
tilitä. Muistelmissa painottuu ensimmäinen avioliitto. Hän myös tunnustaa
olleensa liian vähän vaimon ja lasten ja vaimon kanssa.
Käsi sydämellä oli
kaikkineen mukava lukea. Vielä kun olisi ollut Suomi-filmin kesäiset
kumpupilvisäät…
Tunnisteet:
Aino Räty-Hämäläinen,
elokuva,
Käsi sydämellä,
näyttelijä,
Tammi,
Tauno Palo,
teatteri
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Kadonnut muistikirja
Kun olet lukenut yhden, olet lukenut kaikki. Näin voi sanoa monestakin
kirjailijasta, mutta aivan erityisesti Nobel-palkitusta Patrick Modianosta.
Eikä tämä tarkoita, että kirjat olisivat huonoja sen vuoksi, että niiden
kuvaama maailma ja kysymyksenasettelut ovat pakonomaisen samanlaisia.
Jotta et eksyisi näillä kulmilla (suom. Lotta Toivanen, WSOY 2015) on Modianon
tuorein teos ja se jatkaa samasta, mistä
aiemmatkin kirjat ovat jatkaneet: mies ei muista. Menneisyys kätkeytyy usvaan
ja sieltä nousee arvoituksellisia hahmoja, joiden väliset suhteet hahmottuvat
fragmentaarisesti.
Jotta et eksyisi näillä kulmilla sisältää mahdollisuuden psykologiseen ahdistusromaaniin,
jopa kauhuun, sillä kadonnutta muistikirjaa palauttava henkilö on takertuva kuin
kuristajakäärme. Modianoa ei tällainen juonen kehittelyn mahdollisuus kuitenkaan
kiinnosta, vaan ainoastaan päähenkilön hapuilu oman muistinsa kanssa. Siis
samaa todellisuuden palapelin kokoamista kuin aiemmissakin romaaneissa.
Miellyttävä lukukokemus yhtä kaikki, kesäloman toinen kirja.
Tunnisteet:
Jotta et eksyisi näillä kulmilla,
menneisyys,
muisti,
Nobel,
Patrick Modiano
tiistai 23. kesäkuuta 2015
Yhteisen historian äärellä
Pitkään minua on kiehtonut Herman Lindqvistin kirja Kun Suomi oli Ruotsi
(alkuteos 2013, suom. 2014 Heikki Eskelinen, WSOY) Loman aluksi luin sen. Hieno
kokemus, silmiä avartava ja sivistävä.
Suomi oli osa Ruotsia jo ennen kuin edes Ruotsia oli olemassa. Nykyinen
Suomi ei olisi sellainen kuin se on ilman yhteistä historiaa. Jos herra kohteli
talonpoikia tylysti, se tapahtui lahden molemmin puolin. Ruotsi ei kohdistanut
suomalaisiin mitään erityisiä sortotoimia, miksi olisikaan, sillä samaa valtakuntaa
oltiin ja samaa kuningasta seurattiin.
Lindqvist kirjoittaa journalistisen sujuvasti ja heittää sopivasti
anekdootteja väliin. Ehkä hän oikaisee joitain historiallisia tapahtumakulkuja,
mutta kokonaisuudesta tulee ymmärrettävä. Arvatenkin se on kirjoitettu
ensisijaisesti ruotsalaiselle yleisölle.
Kirjan alatosikko kuuluu: Valtakunnan hajottamista edeltäneiden 700
vuoden historia.
Sotaisaa ja ajoin hyvinkin sekavaa oli Ruotsin nousu suurvallaksi ja lopulta
romahtaminen nykykokoon. Suomen menettäminen Venäjälle 1809 on kirjan mukaan
pitkälti Ruotsin omaa syytä, muun muassa sotilaallisen näkemyksen ja tarmon
puutetta. Valtakunta oli syönyt omat mahdollisuutensa.
Historia teki ratkaisunsa.
Erinomainen aloitus kirjakesä(loma)lle!
Tunnisteet:
Herman Lindqvist,
historia,
Kun Suomi oli Ruotsi,
Ruotsi,
Suomi,
Venäjä
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Pakenijan matkassa
Loma alkamassa. Luin loppuun yöpöydälläni pitkää olleen Pakenijan, Marcel Proustin Kadonnutta aika etsimässä -romaanisuomennoksen yhdeksännen osan. Olen
lukenut sitä muutama sivu kerrallaan ja nauttinut joka sanasta. Nyt luin pois
viimeiset 30 sivua. Sieltä löytyi lauseita ja ajatuksia, jotka herättävät
silkkaa oivaltamisen riemua.
Pakenija on rakkausromaani, jonka aineena on rakastetun lähtö, kuolema sekä
suru ja muistot. Albertine on kirjan keskeinen hahmo. Vimmaisesti Proust
laittaa päähenkilönsä tuntemaan ja tunnustamaan. Proustilainen rakkaus on tyly:
kun lakkaa rakastamasta, rakkaus saavuttaa päämääränsä, sitä ei tavallaan enää
ole. Kirjan loppupuolella tulee selvyyttä myös päähenkilön lapsuuden suureen
rakkauteen, Gilberteen. Hän nimittäin avioituu päähenkilön hyvän ystävän
kanssa. Ystävä ei ole enää hyvä ystävä, sillähän alkaa tuntea vetoa miehiin.
Proustin suuressa romaanissa rakkaussuhteet toistavat samoja, lohduttomia
kaavoja. Naiset ovat vain kuvajaisia, heti kun mies saavuttaa haluamansa,
rakkaus katoaa. Ja miehet ovat pohjimmiltaan enemmän tai vähemmän
homoseksuaaleja, mikä selittää rakkauden mahdottomuuden.
Mutta edellä sanottu ei ole läheskään koko totuus romaanin
kaleidoskooppimaisuudesta. Se on jäätävän tarkkaa sosiaalisen elämän ilmiöiden
kuvausta ja kommentointia. Yhä vielä sata vuotta syntynsä jälkeen se osuu maaliinsa,
sillä ihminen ei ole sosiaalisena olentona muuttunut. Kuviot & pelit &
elkeet ovat pohjimmiltaan samat viime vuosisadan alun ranskalaisessa kulahtaneessa
luokkayhteiskunnassa kuin nykypissisten ihkussa somemaailmassakin.
Saa nähdä, saatan hyvinkin lomallani tarttua vielä johonkin Kadonnutta
aikaa etsimässä –romaanin osaan. Nyt on olen koko kirjan lukenut – muutamat osan useampaakin kertaan –
voin aloittaa mistä haluan ja aina teksti ottaa valtoihinsa.
Ensimmäinen Pakenija-kokemukseni täällä
Tunnisteet:
Albertine,
Gilberte,
homoseksuaalisuus,
Kadonnutta aikaa etsimässä,
Marcel Proust,
pakenija,
rakkaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)